WhyBBer - roolipelifoorumi

WhyBBer on suomalainen roolipelifoorumi, jonka tavoitteena on olla mahdollisimman aktiivinen.
 
PääsivuRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Hannachun näyte

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hannachu
New here ~
New here ~


Viestien lukumäärä : 36
Join date : 09.04.2011

ViestiAihe: Hannachun näyte   9/4/2011, 01:38

Foorumiropet on meikäläiselle ihan uus juttu, mutta chatti muodossa storytellingiä on tullut pelattua melkeempä... Liian kauan.


Soolo, jonka kirjoitin tunnelmapohjustukseksi osittain WW2 perustuvalle/osittain hatusta vedetylle pelille. Vähän pitkä, mutten viitsinyt pilkkoa.

Kuuma ilma väreili kaduilla ihmissilmällä erotettavana kalvona mukulakivin verhotun maan pinnalla. Laiska tuulenvire liukui kömpelösti kapeilla kujilla törmäillen rapistuneisiin maalipintoihin, talojen väliin viritetyille pyykkinaruilla kuivuviin kankaisiin ja harhautui sisälle avoimista ikkunoista. Näillä mukulakivisillä kaduilla keskellä viehättävien vanhoja rakennuksia nykyaika eli sulassa sovussa menneisyyden kanssa, kehitys ei raastanut tieltään historiaa verisin hampain, vaan istui sen sylissä kuin lapsi isovanhempansa polvella. Kirkkaat silmät ikkunoina tulevaisuuden mahdollisuuksiin, aidosti toivoen voivansa kunnioittaa isoisän muistoa silloinkin kun tuon aika siirtyä syrjemmälle saapuisi.

Hevoset, muulit ja aasit liikkuivat hektisen satamakaupungin kaduilla moottoripyörien sekä autojen seassa pahemmin piittaamatta moottorien katkonaisesta murinasta korvansa juuressa. Kamelit ja muulit edustivat enemmistöä kaupungin kulkuneuvoista, mutta moottoripyörien määrän lisääntymisestä pystyi helposti päättelemään lähestyvänsä rikkaampien asukkaiden suosimia alueita.

Oltiimpa sitten kerjäjäiisten kansoittamilla ulosteilta ja jätteiltä haisevilla kujilla, satamakaduilla seuraamassa laivoista purkautuvia merimiehiä, päätorin lähes ahdistavassa pääasiallisesti tupakalta ja kalalta haisevassa tungoksessa tai sitten niillä pihoilla, joiden edessä keinotekoisesti kasteltu nurmi kukoisti luonnottoman vihreänä, kaupungin ainutlaatuinen elämänjanoinen tunnelma kulki vierelläsi pitäen kättään olkapäilläsi tiukasti puristaen.

Kuiskutti korvaasi sielusi syvimpiä haluja kehoittaen heittäytymään niistä muodostuvan virran vietäväksi.

Juuri tästä. Tästä räikeän värikkäästä, eksoottisten värien ja tuoksujen täyttämästä maailmasta matkaaja tiesi jättäneensä taakseen sivistyksestään jäykäksi muuttuneen Euroopan. Harpanneen ylitse itselleen näkymättömän, karttoihin hyvin selvästi paksuilla punaisilla viivoilla piirretyn rajan vanhan mantereen ja jonkin alkukantaisemman välillä.

Vaikka eipä raja enään puoleentoista vuoteen ollut yhtä ehdoton kuin paikalliset olisivat toivoneet. Tämä kulttuurien tulikuumana sulatusuunina vuosisatoja toiminut kaupunki oli vaihtanut omistajaansa siinä missä niin moni muukin maamerkki kuluneen neljän vuoden aikana. Siltikin, vaikka passiasi vaativat jäykkä ilmeiset miehet tuntuivat olevan samasta puusta veistettyjä minne ikinä nokkasi suuntasitkaan - kaupungin autenttiseen sykkeeseen eivät valloittajat olleet kyenneet vaikuttamaan.

Nuo ehkä vaihtoivat sangoissa liehuvat liput omikseen ja toivat mukana omia lakejaan. Sitä ennen kylväneet kuolemaa ajaessaan vastustajia kohti kielekettä. Tulituksen lakattua kauppiaat olivat palanneet myyntikojuihinsa ja auringossa väjäämättömästi pilaantuva kala haisi aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Kamelit ulostivat edelleen keskelle tietä ja syljeskelivät pahaa aavistamattomien, varomattomien valloittajiensa päälle.

Avoimesta ikkunasta rennosti ulos katselemaan työntyneelle matkaajalle tämä räikeillä väreillään Euroopan tyyneen maanläheisyyteen kauan sitten kyllästyneen sydämen kiivaasti rummuttamaan saava kaupunki oli vain välietappi. Yksi piste kartalle vedetyllä viivalla paikan A ja B välillä.

Italiakin oli ollut värikäs, voi luoja miten värikäs verrattuna Berliinin hallittuihin harmaaseen ja mustaan, joihin harkitusti oli yhdistetty verenpunaista. Saksassa ei ollut tapahtunut pitkään aikaan mitään harkitsematonta, yllättävää tai spontaania. Ei sen jälkeen kun Kolmannen Valtakunnan armeija oli työntänyt englantilaiset pienen saarivaltionsa rajojen sisälle niin tiukkaan ettei enää ollut kuin ajan kysymys ennen kuin noiden voimavarat ehtyisivät.

Maailma oli pidättänyt hengitystään epäuskoisesti kun suuri ja mahtava USA oli hajonnut kahteen erilliseen osaan. Revennyt käytännössä katsoen keskeltä kahtia huvittavan geologisesti ennalta-arvattavalla tavalla. Etelä vastaan Pohjoinen, punaiset ja valkoiset takit ottivat toisista mittaa uudelleen ikään kuin asia ei jo viimekerralla olisi käynyt selväksi.

Tällä kertaa punaisella etelällä oli vain sellainen liittolainen , joka sai vastustajansa miettimään tarkkaan jokaista hengenvetoaan. Nimittäin Euroopan kiistattomaan hallitsia, metalliselta maistuvan verenpunainen Natsi Saksa. Unohtamatta väkiluvultaan ja teolliselta kehitykseltään huomattavaa Japania.


Berliinin tomut jaloistaan ensimmäisen kerran kahdeksaan kuukauteen karistanut imi keuhkonsa täydeltä uudelleen ja uudelleen tätä räikeää maailmaa, joka avautui herkullisena maisemana iltapäivän auringon antaessa pehmeän kuorrutuksensa kaikelle mitä siniset silmät näkivät.

Siitä hetkestä lähtien kun noiden silmien omistaja oli ensimmäisen kerran reilu kolmisen vuotta sitten pakannut kaiken tarvitsemansa pieneen matkalaukkuun ja astunut Saksan rajojen ulkopuolelle vievään junaan ikkunasta ulos nojaileva oli ymmäränyt... Olevansa matkustaja.

Ettei koskaan tulisi olemaan tyytyväinen neljään seinään ja kattoon pienessä punaisessa talossa. Vaatekaapilliseen hienoja vaatteita, palvelijattareen tai kahteen ja teekutsuihin kolmesti viikossa. Eikä unohdeta niitä virheettöminä kiilteleviä pöytähopeita ja anopilta lahjaksi saatua astiastoa.

Räikeää kaupunkia sisälleen imevä oli aina kuvitellut olevansa jotenkin viallinen. Rikkinäisenä tähän maailmaan syntynyt, koska ei haaveillut samoista asioista kuin muut ikäisensä. Edes puolitosissaan miettinyt samoja asioita, joista identtinen kopionsa unelmoi joka ilta kädessään lehdestä leikattu kuva. Tarkoin rypistymiseltä ja sotkeentumiselta vaalittu mustavalkoinen kuva.

Tuo oli puutellinen , epämääräinen epämuodostuma tai miksi sitä kukin nyt tahtoi kutsua. Ei se ollut jäänyt huomaamatta muiltakaan. Etenkään niiltä, jotka olisivat halunneet liittää rikkinäisen omiin toiveisiinsa. Tulevaisuutensa haaveisiin.

Miten kiusallista, samalla hirvittävän yhdentekevää. Ikkunaan nojautunut, savuketta sormissaan rennosti pitelevä ei koskaan ollut oikeasti tuntenut kuvitelmistaan huolimatta olevansa rikki. Ei kärsivä tai irrallinen, jollaiseksi muut kai säälivästi tai kauhuissaan ymmärtämättömyyttään olivat tuon kuvitelleet.

Tai mistä sen tiesi? Ehkä ikkunasta ulos katseleva oli kuin olikin viallinen, mutta pääasiallinen syy muiden kauhistuneeseen huoleen löytyi kai siitä ettei se... Se ei piru vieköön tuntunut häiritsevän tuota laisinkaan.

Onni onnettomuudessa, joku objektiivisempi oli löytänyt näissä puutteissa potentiaalia. Mahdollisuuksia kykyihin, joita näiltä eheiltä saman sukupuolen edustajilta ei tahtonut löytyä. Muiden kammoksumat piirteet olivat kuin olivatkin osoittautuneet ennennäkemättömiksi vahvuuksiksi, minkä ikkunasta nojaileva oli joskus huvikseen ajatellut johtuneen saaliin luontaisesta taipumuksesta vieroksua saalistajaa silloinkin kun tuo kuului samaan lajiin.

Ei susi lampaiden vaatteissa vaan kannibaalilammas. Miten ylitsepääsemättömän koomista . Hän kun oli aina kuvitellut etteivät ihmiset kyenneet luottamaan vaistoihinsa enää samalla tavalla kuin eläimet, turrutettuaan niitä vuosisatojen ja sukupolvien myötä lähemmäs sukupuuttoa silkkaa mukavuudenhaluista laiskuuttaan.

Äkkinäinen kiukkuinen tuulenvire puhaltaa tiehensä painovoimaa uhkaavan pitkäksi ehtineen tuhkarimpsun savukkeen kärjestä, muistuttaen ikkunasta maisemaa katselevalle miten hirvittävästä tuhlausta tässä harrastettiin. Sieraimia hivelevä mentholin tuoksu valtasi heti aistit mielihyvän suloiseen syleilyyn, kun linnunluinen käsi kohottaa savuketta lähemmäs kasvoja.

Epäröimättä, ympärilleen kaupungin riehakkaan elämänjanoisesta soinnista hullaantuneena, ikkunaan nojaileva veteli ahnaat henkoset savukkeestaan. Viivytellen henkeään pidättellen siihen viimeiseen sekunttiin saakka, kunnes vastahakoisesti päästi pehmoisen savun karkaamaan hellemmäksi muuttuneen tuulenvireen matkaan.

Matkaaja.Se oli äärimmäisen hyvä leima leimattavaksi ikkunassa savuketta polttelevan otsaan. Ainakin paljon lapsiystävällisempi kuin kannibaalilammas. Jälkimmäinen olisi tosin saattanut kutitella kyseiseen lokeroon eritellyn erikoislaatuisen ihmisen mustaa huumorintajua loputtomissa määrin, mutta tuon oli siitä huolimatta pakko myöntää tuntevansa riipaisevan kovaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ensimmäistäkin luonnehdintaa kohtaan.

Matkaaja, se sisälsi ympäripyöreästi ja samalla viimeistä piirtoaan myöten täydellisesti kaiken sen mitä sinisin silmin Afrikkalaista satamakaupunkia katseleva oli ollut, oli ja tulisi olemaan. Halusi olla. Kaikki tuon salatut haaveet ja ääneen lausutut unelmat.

Kodiksi kävi mikä tahansa paikka, missä saattoi nukkua jos oli nukkuakseen. Siihen ei tarvittu välttämättä edes kattoa ja seiniä, sen enempää puisia, tiilisiä, betonisia, nahkaisia kuin kankaisiakaan. Koti oli täsmälleen siinä, mihin halusi reppunsa tipauttaa pääsi alle tyynyksi. Missä silmänsä uskalsi sulkea.

Tavoiteltu omaisuus... Ne astiat ja pöytähopeat? Kaipa sellaiset olisivat olleet ihan mukavia, jos niistä olisi jaksanut välittää paskan vertaa. Vaatekaapiksikin kävi hyvin reppu, matkalaukku tai pahimmassa tapauksessa roskis kun heitit käytetyt vaatteet menemään hankittuasia parempia niiden tilalle. Kunhan samaan paikkaan ei tarvinnut jäämähtää kauemmaksi aikaa kun sielu salli, se riitti omaisuudeksi.

Tässä kohtaan, katsellessaan matkaajan olkapään ylitse sisälle pieneen hotellihuoneeseen arvioiden siihen asettautuneen mukanaan tuomiaan elementtejä, päästiin siihen nimenomaiseen seikkaan, mikä yleensä aloitti sen karmaiseva aavistuksen syvällä tajunnan pimeillä nurkilla. Nostatti sen lievän pakokauhuisen, kärsimättömyyden tunteet selkäytimessä.

Säkyjä oli vain yksi. Matkalaukkuja oli vain yksi. Huone oli varattu vain yhdelle. Ruokaa tilattiin vain yhdelle ja vielä lähtiessäkin lasku maksettaisiin yhden ihmisen toimesa. Niin yksinäiisyys, sepä se. Ihmisluontoa liikkeelle ruoskien paneva voima siinä missä ahneus, viha ja pelkokin.

Periaatteessa yksinäisessä matkaajassa ei olisi pitänyt olla mitään ihmisluonnon uinuvia, sisäänrakennettuja itsesuojeluvaistoja neulojen tavalla hereille pisteleää. Näkihän noita ja suurin osa taisi olla vaarattomia erakkoluonteita, levottomia sieluja, jotka usein vain kärsivät valinnan vaikeudesta. Nirsoudesta.

Asettuivat aloilleen kunhan löysivät jotakin tyydyttämään erityistä makuaan. Se mikä sai uinuvat vaistot useilla ihmisillä heräämään hätääntyneen, hämmentyneen herhiläislauman tavoin pistelemään summamutikassa pään sisällä, olivat nuo värikästä kaupunkimaisemaa katselevat silmät.

Sinisemmät kuin pilvetön kesäkuun taivas, kirkkaammat kuin virheettömän timantin lävitse suodattuvan sateenkaarispektrin väriloisto ja tutkimattomissa pyörteissään arvaamattomammat kuin Tiibetin vuoristossa keväisin jäiden sulaessa alas vuoren rinteitä syöksyvät kosket. Auringonvalossa pinta näytti kirkkaalta, kuin olisit voinut nähdä pohjaan saakka, mutta vaistosi varoittivat veden olevan syvempää kuin pystyt kuvittelemaankaan. Virtausten väkivaltaisempia pinnan alla kuin sen yllä vaahtopäitä muodostavat.

Eikä epäuskoisen ollut syytä unohtua tuijottamaan noita arvaamattomina tuikkivia, kosken kuohun lailla vaarallisen kutsuvaa naurua nauravia silmiä. Moista olisi voinut kutsua jumalanpilkaksi, kuin Mona Lisaksi nimettyä kuuluisaa taulua katseleva olisi vilkaissut vain tauluun ikuistetun naisen silmiä koskaan laskematta katsettaan yhteen maailmanhistorian kuuluisimmista hymyistä kaartuviin huuliin.

Se kuka oli väittänyt kauniiden naisten olevan vaarallisia oli tuskin itseään täysin ymmärtänyt miten oikeassa olikaan.






No jos pistän tässä katki, tää ois jatkunu vielä melko pitkään...
Takaisin alkuun Siirry alas
Maneki neko
New here ~
New here ~
avatar

Viestien lukumäärä : 36
Join date : 09.11.2011
Ikä : 20
Paikkakunta : Camorr

ViestiAihe: Vs: Hannachun näyte   14/4/2012, 15:04

En tiedä onko tänne tarkoitus kommentoida, mutta mietin vaan milloin sun kirjasi ilmestyy (jos se ei oo ilmestynyt jo). Love...
Takaisin alkuun Siirry alas
Hannachu
New here ~
New here ~


Viestien lukumäärä : 36
Join date : 09.04.2011

ViestiAihe: Vs: Hannachun näyte   17/4/2012, 23:37

Yks kirja on itseasiassa ollu työn alla jo puolisen vuotta, mutta muut työt pistää kapuloita rattaiseen.

Nimittäin lastenkirja tasoa "Näin Ville 5v toimii kun perheeseen tulee koiranpentu" Huh.
Onneks ei tartte kirjottamalla elantoa ansaita, kuvittaminen on jo ihan tarpeeks vaativaa puuhaa pienelle ihmiselle Eh..

Kiitos kuitenkin, otan ton kohteliaisuutena oli se sitä tai ei!
Takaisin alkuun Siirry alas
Maneki neko
New here ~
New here ~
avatar

Viestien lukumäärä : 36
Join date : 09.11.2011
Ikä : 20
Paikkakunta : Camorr

ViestiAihe: Vs: Hannachun näyte   24/4/2012, 16:03

Oli kohteliaisuus <3 Sä kirjoitat ihan älyttömän upeesti. (I´m your fan)
Love.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Hannachun näyte   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Hannachun näyte
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
WhyBBer - roolipelifoorumi :: Roolipelit. :: Roolipelinäytteet ~-
Siirry: