WhyBBer - roolipelifoorumi

WhyBBer on suomalainen roolipelifoorumi, jonka tavoitteena on olla mahdollisimman aktiivinen.
 
PääsivuRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kiintymyksen sanat (tarina)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Kiintymyksen sanat (tarina)   19/9/2010, 18:12

Moi tungen tän tänne. Tää o aika surkee, älkää tappako mua. Vihaan noitten puheenvuoroja. Cromy pyys laittaa pitkän, ni tottelin 8DD



Luku 1

Olit meistä se heikompi ja pienempi, siksi sinua oli helpompi kiusata tai tanssittaa oman pillin mukaan. Olit tottunut siihen, että minä autoin sinut pinteestä pois. Kuitenkaan et koskaan kiittänyt, et hymyillyt, kun autoin sinua. En tuntenut meitä kovin läheisiksi, vaikka tosiasiassa rakastin sinua koko pienestä sydämestäni. Sitten eräänä päivänä sinä irtisanoit ystävyytemme, haistatit minulle sähisten huonot loppuelämät ja kävelit ovesta ulos. Ei minua ystävyyden loppuminen haitannut, ei, vaan se, että olit tehnyt elämästäni painajaista. Puhelinnumerostasi tuli minulle häiritseviä soittoja keskellä yötä ja tekstiviestejä tulvi koko päivän. Tekstiviestejä, joissa haukuit minua ja sait minut kerta toisensa jälkeen itkemään ja manaamaan elämää sinne syvimpään ja pimeimpään rakoseen.

Ei nuo tekstiviestit olleet ainoa asia, jolla minua kiusasit. Koulussa rikoit silmälasini, varastit kirjojani, piilotit käytävälle jätettyjä tavaroitani ja osoittelit ilkkuen uuden ystäväporukkasi kanssa minua. Kadulla vastaantullessasi olin oppinut piiloutumaan, koska kun kerran kadulla törmäsimme toisiimme, sinä ja porukkasi hakkasitte minut lähes sairaalakuntoon ja jätitte minut sinne virumaan. Kaikista pahinta oli kuitenkin se, että minulta kesti melkein vuosi tukahduttaa sinua kohtaan orastanut rakkauteni.

Sain aina sinut nähdessäsi kylmiä väreitä ja opettelin sulautumaan massaan, niin ettet enää erottaisi minua ja värikkäitä vaatteitani. Vaihdoin vaatteeni mustaan, opettelin kävelemään pää painuksissa ja liikkumaan kaukana muista ihmisistä. En puhunut kellekään ikinä, en koulussa opettajille tai muille oppilaille. Kotona hädintuskin sanoin kolmea lausetta päivässä yksinhuoltajaisälleni, joka ei välittänyt minusta lainkaan. Näin sen hänen kylmistä silmistään ja kuulin sen hänen äänestään, joka tuntui vain moittivan minua.

En vieläkään tiedä, miksi teit niin. Miksi rupesit kohtelemaan minua niin väärin tai miksi yhtäkkiä asetuit minua vastaan. En ollut kertaakaan tehnyt sinulle mitään pahaa, enkä kertaakaan ollut loukannut tai satuttanut sinua. Ystävyytemme loppui jo kaksi vuotta sitten, enkä vieläkään kyennyt uskomaan, että teit sen kaiken omasta tahdostasi. Sinua oli niin helppo viedä oman mielen mukaan eteenpäin. Ja olinhan minä tuntenut ne pienet, hellät hipaisut ja kosketukset ihmisjoukon keskellä, kun olit sattunut "vahingossa" kävelemään lähelläni. Olin myös nähnyt sen sydäntä riipivän ja repivän tuskan katseessasi, kun astelin ohitsesi ja katsoin sinua mitäänsanomattomin silmin.

"Hei, minä olen pieni ja avuton, auta minua!" katseesi huusi, kun näit minun kävelevän ohitse kun sinua kiusattiin koulunkäytävällä. Potkittiin, tönittiin, kaadettiin maahan... Sinun luotettava ystäväporukkasi oli kääntynyt sinua vastaan. Ihan kuin sinä silloin käännyit minua vastaan. Tiesin, että olin pelkuri, kun en tullut auttamaan sinua. Mehän olimme silloin joskus olleet parhaat ystävät, meidänhän olisi pitänyt auttaa toisiamme hädänhetkellä. Tiesin kuitenkin, että en voisi auttaa sinua. En sen jälkeen, mitä teit minulle. En, ennen kuin saisin selityksen tekoihisi. Sitä paitsi mitä tuhottu ystävyys velvoitti? Velvoittiko se auttamaan toista, huolimatta kaikesta?

Kun tapasimme seuraavana päivänä koulussa, sinulla oli mustelmia naamassa ja käsivarsissa. Näin säpsähtelysi kun joku tuli sanomaan sinulle jotain. Silmäsi olivat täynnä pakokauhua ja jotain nimeämätöntä tunnetta. Seurasin sinua katseellani koko päivän. Me olimme aina olleet samalla luokalla, joten sen vuoksi minulla oli hyvä tekosyy olla lähellä sinua. Ikään kuin huomaamatta liikuin hieman sinun jäljessäsi, kuljin vähän eri reittejä seuraavan luokan eteen. En tiedä, miksi tein niin. Ehkä se oli sääliä, ehkä se oli myötätuskaa tai ymmärrystä. Halusin kuitenkin suojella sinua kaikelta pahalta. Vartioida, että pysyisit koossa koko päivän eikä sinua satutettaisi enempää.

Koulupäivän päättyessä kello neljältä lähdin normaalisti kotiani kohti. Olin aina mennyt suoraan kotiini, enkä ollut poikennut matkalla mihinkään. Minne muka voisin mennä yksin tai miksi kiertelisin turhaan kaupungilla? Sinä asuit samalla suunnalla, kolmen talon päässä minusta. Siksi oli täysin normaalia, että menit samaa reittiä, enkä ihmetellyt lainkaan kun tulit takanani.

Kuitenkaan tämä päivä ei ollut mitenkään normaali, koska et yleensä tullut lähelleni. Pyrit olemaan mahdollisimman kaukana minusta. Hämmästyin kovasti, kun astelit viereeni tarttuen kädestäni, mutten pistänyt sitä pahaksi. En, vaikka olisinkin halunnut olla koskematta sinuun. En halunnut entisten tunteideni heräävän. En halunnut kokea enää yhtään sydänsuruja, en sinun vuoksesi.

Et sanonut sanaakaan koko matkan aikana, et vilkaissut kertaakaan minua kohti. Matkan loputtua irroitit kätesi pikaisesti omastani ja katsoit minua suurin silmin, kuin anoen anteeksiantoa. Olin itsekin vaiti, hetken katselin sinua, kunnes käännyin ja astelin kotini pihaan. Avasin oven avaimella ja vilkaisin vielä kerran taakseni. Sinä olit jo lähtenyt astelemaan kolmen talon päähän, omaan kotiisi, hitain askelin. Katseesi viisti maata ja kätesi oli tungettu syvälle housujen taskuihin.

Kun katosit näkökentästäni, suljin oven ja potkaisin kengät pois jaloistani. Riisuin mustan takkini ja laitoin sen sievästi naulakkoon. Naulakko oli lähes tyhjä, koska siinä oli vain minun takkejani, joita oli yhteensä kolme. Isäni ei käyttänyt koskaan naulakkoa, aivan kuin hän olisi pelkänyt minun tartuttavan jotain kuolemantautia, joka leviäisi takkieni kautta.

Huokaisten menin huoneeseeni ja suljin oveni, sen vielä kaiken lisäksi lukkoon kääntäen. En pitänyt siitä, että isälläni olisi vapaapääsy huoneeseeni silloin, kun minä olin siellä. Asetuin kirjoituspöydän ääreen tekemään loputtomalta tuntuvia läksyjäni ja silloin tällöin unohduin katselemaan ikkunasta ulos.
Siihen läksyjeni ääreen minä lopulta kai nukahdinkin, koska kun heräsin ja katsoin kelloa kännykästäni, se näytti puoli seitsemää aamulla. En tarvinnut herätyskelloa, koska heräsin aina siihen aikaan kuin automaattisesti ja kerkesin biologisen herätyskelloni ansiosta aina kouluun ajoissa. En oikeastaan ollut koskaan myöhästynyt koulusta.

Kävin pikaisesti suihkussa, jonka jälkeen puin pikaisesti vaatteet ja menin syömään aamupalaa. Aamupalani koostui yhdestä, pienestä leivänviipaleesta ja lasista tuoremehua. Minulla ei nimittäin aamulla ollut nälkä, enkä voinut syödä paljoa, mutta minun oli aina pakko syödä edes jotain. Syötyäni pienen aamupalani, tein utuisen silmämeikin itselleni ja laitoin hiukseni siihen iänikuiseen, sekavaan kampaukseeni. Sen jälkeen lähdin koulua kohden.

Luku 2

Aamupäivä meni minulta ohi kuin olisin ollut horroksessa, koska ei ollut muita aineita kuin tuplatunnit matematiikkaa ja fysiikkaa. Toisin sanoen inhokkiaineitani, joista en ollut koskaan tajunnut mitään ja joista olin saanut sinulta tukiopetusta, koska olit aina osannut matemaattisia aineita erittäin hyvin ja osasit selittää kaiken tarkasti ja niin, että jopa minä tajusin. Olit myös ala-asteelta lähtien antanut minun kopioida läksyt sinulta, jos olin jättänyt ne tekemättä.

Niin, ala-asteelta asti me olemme toisemme tunteneet. Nyt olimme yhdeksännellä luokalla, joka päättäisi peruskoulun. En koskaan ollut tiennyt, mihin ammattiin haluaisin, enkä tiennyt menisinkö ammattikouluun vai lukioon. Sinä taas olit aina halunnut leipuriksi, koska olit ollut aina makealle perso ja osasit leipoa erittäin hyvin. Tosin mistäs minä tiesin, olitko jo muuttanut ammattitoivettasi, kun en kahteen vuoteen ollut sinun kanssasi kunnolla puhunut.

Iltapäivällä olin havahtunut horroksestani, mutten kyennyt silti kuuntelemaan opettajan monotoonista ja unettavaa ääntä. Vedit katsettani itseesi jostain kumman syystä. Halusin nousta ylös ja juosta ulos luokasta, mutta koska tiesin, että et seuraisi, en lähtenyt. Tyydyin katselemaan kun leikittelit pitkillä, mustanruskeilla hiuksillasi ja pyörittelit niitä sormiesi ympärille. Kai minä tuijotin sinua liian kauan ja huomasit sen, koska yhtäkkiä käänsit katseesi taaksepäin, suoraan minuun. Oikeastaan katseesi aluksi haparoi ympäri luokkaa, kunnes viimein tajusit, missä istuin ja suuntasit vihreät silmäsi minun silmiini. Tuijotimme toisiamme ikuisuuden, joka oikeasti oli vain pari sekuntia, mutta kellot pilasivat hetken soimalla.

Kaikki lähtivät pikaisesti välitunnille, minä hieman hitaammin kuin muut, koska minulla ei ollut minnekään kiire. Luokasta tunki ulos meluisa apinalauma, jolla nimellä opettajat meitä kutsuivat. Apinalauma. Hienoa. En ollut koskaan halunnut olla näin villillä luokalla, koska olin halunnut kiltin ja hiljaisen luokan. Se sopisi muutenkin minulle paremmin, koska en pitänyt luokkatovereistani ja olin muutenkin koulussa nykyään hiljaa.

Välitunnilla sinä tulit luokseni puhumaan. Olin koulun katolla, jonne menin aina välitunneiksi ja jonne olin ennenkin kadonnut kesken tuntia. Ei täällä kukaan muu ikinä käynyt, kuin minä. Sinä kyllä olit ennen tullut, mutta et näinä kahtena vuonna ollut ollut täällä kertaakaan. Nyt kuitenkin tulit ja säikäytit minut astelemalla ääneti viereeni.
"Mä olen niin pahoillani, Tsutomu", sanoit, tai pikemminkin kuiskasit, kääntäen katseesi alas. En tiennyt, mitä siihen vastata, joten nyökkäsin vain pienesti. Tiesin, että keräsit rohkeutta sanoa jotain. Näin sen ilmeestäsi. Sinun vihreät silmäsi olivat kiinni ja kasvoilla oli epätoivoinen ilme, suupielet kääntyneet alaspäin ja kulmat kurtistuneet. Oli, kuin et olisi tiennyt, mistä aloittaa. Lopulta avasit suusi, ja minä kuuntelin sinua tarkasti.

"Tomu... Mä oon miettinyt pitkään. Mä haluan kertoa sulle kaiken. Aloitan ihan alusta. Muistatko, kun katkaisin ystävyytemme? En oikeasti halunnut tehdä niin... Mä vaan... Se jengi pakotti mut tekemään niin, ne uhkas hakata sut kuoliaaksi, jos olisin vielä sun ystävä. Ne uhkalili muutakin... Mä vaan halusin suojella sua, kun en muuten siihen kyennyt. Sitten kun se jengi pakotti mut mukaan sua hakkaamaan ja kiusaamaan... Mä en halunnut sitä. Mutta ne ois varmaan oikeesti tappanut sut, jos en olisi totellut niitä. Kai se oli parempi, että sua vaan vähän kiusattiin, eikä sentään tapettu... Tiiän, ettet halua ehkä enää olla mun ystävä, etkä varmaan luota muhun tai puhu mulle, mutta mä haluan vaan sanoa, että mä en tarkottanut mitään pahaa, enkä mä halunnut pilata meidän välejä tai satuttaa sua. Anna anteeksi... Kyllä mä ymmärrän, jos et anna anteeksi kaiken tän jälkeen, mut--". Puhuit hiljaa, ja lauseesi jäi kesken, koska aloit yhtäkkiä itkeä. Kiedoin käteni ympärillesi ja hyssyttelin sinua. Oli minun vuoroni puhua.

"Kit. Tiedätkö, sä ihan totta satutit mua ja pilasit mun kaks vuotta. Nyt mä ymmärrän, miksi teit sen. Mä annan sulle kyllä anteeksi, koska et tehnyt sitä omasta vapaasta tahdostasi, mutta en ehkä ainakaan vähään aikaan pysty luottamaan suhun", sanoin sinulle selkeällä äänellä, jotta kuulisit puheeni itkusi läpi.
"Mä tiedän, ettet sä luota muhun enää varmaan koskaan. Mut voidaanhan me olla ystäviä? Se jengi heitti mut ulos, kun kieltäydyin kiusaamasta sua enää... Ja en halua olla sun ystävä vaan sen takia, että se jengi jätti mut, vaan sen takia, että sä olet ollut maailman paras ystävä ikinä ja en halua menettää sua", sanoit ja käänsit viattoman, anovan katseesi minuun. Katselin silmiäsi hetken, kunnes vetäydyin kauemmas sinusta ja käänsin katseeni pois. Oli vain jotenkin niin vaikea uskoa, että halusit olla ystäväni. En edes tiennyt, halusinko ystävyyttäsi kaiken tämän jälkeen. Suljin silmäni ja huokaisin.

Kun hetken kuluttua avasin silmäni, olit poissa. Huokaisin turhautuneesti, koska keskustelumme oli jäänyt kesken. Lähdin itsekin katolta pois, mutten enää mennyt tunnille. Odotin käytävässä tunnin päättymistä. Kun kellot soivat, ja kaikki tunkivat ulos luokista, minä menin luokkaamme ja otin koulureppuni. Sen jälkeen lähdin kotiini pikaisesti kävellen, kuin olisin pelännyt jonkun lähtevän perääni. Oikeastaan en vain halunnut nähdä sinua...

Luku 3

Tuon päivän jälkeen kului lähes kolme päivää, ennen kuin sinä ja minä näimme toisemme seuraavan kerran. Oli katsos viikonloppu välissä, ja viikonloppuisin koulu ei ole tekosyynä kohtaamiseemme. Eihän viikonloppu toki kestänyt kolmea päivää, ei. Maanantaina minä en tullut kouluun. Syynkin voin kertoa siihen.
Perjantai ja lauantai menivät ohitse kuin unessa niin kuin muutkin normaalit viikonloput. Ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sunnuntai kuitenkin... Se poikkesi ja paljon minun viikonlopuistani, koska viikonloppuisin katsoin lähinnä televisiota puolet päivästä ja nukuin toisen puolen päivästä.

Sinä sunnuntaiaamuna, kun olin juuri herännyt, menin avaamaan oven, koska kuulin ovikellon pimputusta. Isäni tuskin menisi avaamaan ovea, hän ei koskaan vaivautunut nousemaan sängystä ennen puoltapäivää. Olin täysin väsynyt, ja minulla oli vain pyjama päälläni. Se kaikista suloisin pyjamani, nallekuvioitu. Haukottelin ja venyttelin käsiäni, ennen kuin avasin oven. Olisi varmasti epäkohteliasta haukotella tulijan naamaan. Nallepyjama ei ehkä ollut säädyllinen asu, mikäli siellä oven takana olisi tärkeitä vieraita, mutta eihän meille koskaan ketään erityisen tärkeää henkilöä tullut.

Itse asiassa tulijat olivat sieltä epätärkeimmästä päästä. Heti, kun olin avannut oven, sain nyrkin vatsaani. En kerennyt reagoida, olinhan vasta herännyt. Olin suoraan sanottuna täysin pihalla, enkä edes tajunnut, että joku löi ja hakkasi minua. Kun viimein tajusin sen, minut oli jo kaadettu maahan ja en kyennyt rimpuilemaan pois. Kitin entinen ystäväporukkahan se siinä. Näin monta yhtä vastaan oli täysin epäreilua. Heillä oli ylivoima, minusta ei olisi niille vastusta.

Pian kuulin äänen, jota olin aina inhonnut. Ääni oli kylmä, välinpitämätön ja luja. Mutta tällä hetkellä se oli kaikkein eniten toivomani ääni, enkä koskaan muulloin olisi voinut olla helpottuneempi sen kuulemisesta. Se oli minun isäni ääni. Isäni, joka oli kaksimetrinen ja niin kookas, että en usko, että jengi olisi voinut voittaa hänet, vaikka olisi yrittänyt. Kädet kaikkosivat ympäriltäni, lyönnit loppuivat, ja pystyin pakenevaa kengän kopsetta kuullessani viimein avaamaan silmäni.

"Kiitos, isä", minä kiitin hiljaa ja painoin pääni alas. Näytin varmaan joltain pieneltä koiranpennulta, joka yritti kertoa, että se ei ollut syönyt isännän tossuja tahallaan. Luulin, että isäni moittisi minua ja kertoisi, että ei koskaan olisi halunnut minun syntyvän, mutta hän vain kietoikin isot, vahvat kätensä ympärilleni turvaksi. Pian hän kuitenkin irroitti kätensä, nousi ylös maasta kyykkimästä, sanoi minulle kylmällä äänellään jotain epämääräistä, varmaan kehotti nousemaan ylös, ja loittoni luotani.

En kertaakaan ollut ollut noin läheisesti isäni kanssa, hän ei ollut koskaan halannut minua. Hämmennyin yhdestä halista niin paljon, että vetäydyin huoneeseeni koko sunnuntaiksi ja maanantaiksi. Mietin asioita perinpohjin ja yritin hoitaa samalla mustelmia kasvoissani, saada niitä häipymään kalpealta iholtani. Muualla mustelmat eivät haittaisi, paitsi kasvoissa. Varmasti olisi epämiellyttävää mennä kouluun ja joutua muiden ivan kohteeksi niiden takia.

"Sen isä lyö sitä, sen isä ei rakasta sitä, se on tyhmä, koska sitä ei rakasteta..."
Noita lauseita olin kuullut elämäni aikana niin monia, kun olin ilmestynyt kouluun mustelmat naamaa koristaen. Eihän isäni lyönyt minua, mutta silti ne lauseet sattuivat. Sattuivat, koska tiesin niiden pitävän suureksi osaksi paikkansa. Tiesin, että kukaan ei rakastanut minua. Ei, en halua vaikuttaa itsesääliin vajonneelta teiniangstikakaralta, mutta näin vain on. En sääli itseäni, myönnän vain totuuden.

Tiistaina viimein olin saanut itseni niin hyvin koottua, että kykenin tulemaan kouluun. Olin yrittänyt peittää mustelmia puuterilla ja meikkivoiteella. Se onnistui hyvin, mutta minusta näki, että olin meikannut ja paljon, koska minulla oli oikeasti kalpea ja vaalea iho. Kukaan ei kuitenkaan huomauttanut mitään. Luulen, että suurinosa ihmisistä ei edes huomaa minua. He ovat liian pinnallisia välittääksen muista kuin itselleen läheisistä ihmisistä, he ajattelivat vain itsensä ja läheistensä parasta.

Sinä taisit olla ainoa, joka huomasi minut tässä ihmisten muodostamassa meressä. Kävelit luokseni, sanoit tervehdyksen ja olit normaalisti, niin kuin kaksi vuotta sitten olit ollut. Ennen jengin astumista kuvioihin. Käyttäydyit, kuin ystävyytemme ei koskaan olisi ollut erilainen. Selitit hymyillen asioita, etkä tajunnut minun olevan hiljaa. Vastasin asioihin lyhyin lausein ja hiljaisella äänellä. Sinä kuitenkin tiesit, että jonain päivänä puhuisin normaalilla äänellä ja puhua pulputtaisin niin kuin ennenkin. Se päivä olisi silloin, kun oppisin taas luottamaan sinuun.

Luku 4

Kului aikaa viisitoista päivää. Minä luotin sinuun päivä päivältä enemmän, kunnes lopulta me olimme taas "parhaat ystävät ikuisesti". Ainakin toivoin, että ystävyyssuhteemme kestäisi koko loppuelämän ajan. En aikoisi pilata ystävyyttämme, kertomalla rakkaudestani sinua kohtaan, koska ajattelin sen tuhoavan nykyisen, hyvän suhteemme, enkä halunnut sitä. En halunnut menettää sinua toistamiseen.

Olin vaihtanut takaisin entiseen, pirteään vaatetyyliini, ja nyt minut jopa erotti massasta! Enää ei ollut tarvetta piiloutua. Ei ollut enää mitään pelättävää. Tokihan koko ajan piti olla hieman varuillaan jengin takia, että en joutuisi hakatuksi. Vielä pahempi olisi tietysti ollut, että sinut olisi hakattu. Kliseistä, mutta halusin suojella sinua, Kit, ikuisesti kaikelta pahalta.

Tuona viidentenätoista päivänä koulun katolla norkoillessamme, sinä kerroit olevasi ihastunut johonkuhun. Et kuitenkaan paljastanut keneen. Et kuulemma halunnut minun levittävän tietoa kenellekään muulle. Uskon kyllä, että tiesit, että pystyisit luotettavasti minulle kertomaan ihastuksesi kohteen, koska en ollut koskaan levitellyt asioitasi eteenpäin. Ehkä et vain ollut vielä valmis kertomaan, keneen olit todella ihastunut. En minäkään aikonut sinulle kertoa, keneen minä olin ihastunut.

Se päiväkin kului ihan normaalisti iltaan asti. Illalla olit luonani kylässä, olit juuri luvannut opettaa minulle fysiikkaa. En ollut tajunnut puheestasi puoliakaan, koska et edes puhunut mistään fysiikkaan liittyvästä. Lopulta kerroin sinulle, että et pystynyt keskittymään ja olisit turhaan täällä, jos et kykenisi opettamaan minulle fysiikasta jotakin. Hetken kuluttua passitin sinut kotiisi naureskellen itsekseni poissaolevuudellesi.

Koulussa ruokatunnilla, kun olimme ruokalassa syömässä koulun mautonta ruokaa, sinä katselit minua hetken tuumivasti, ikään kuin olisit halunnut sanoa jotain. Lopulta tyydyin kysymään:
"Onko mun naamassa jotain, kun tuijotat?" Sinä tietenkin pudistit päätäsi pikaisesti hymyn kera ja yritit näyttää niin viattomalta että.

Myöhemmin kysyit minulta yllättävän kysymyksen, johon en oikeastaan osannut kunnolla vastata. Hämmästyin kysymystä itsekin aika lailla, mutta eipä se mitään.
"Kuinka saan tietyn henkilön tykkäämään musta?" Kysymyksesihän toki oli normaali, mutta ihmettelin silti, mikset kysynyt joltakulta muulta. Enhän minä koskaan ollut kenenkään kanssa seurustellut muutoin kuin ala-asteella seurustelin erään pikkuipanan kanssa kun olin itse vitosluokalla. En suoraan sanottuna tiennyt näistä asioista mitään.
"Oot vain oma ittes. Jos se sun ihastukses ei tykkää susta tollasena, niin omapa on sen menetys", vastasin näyttäen varmasti hyvin epävarmalta puhuessani. Tässä iässä tytöt muuttuivat poikien takia ihan tahallaan, he meikkasivat ja käyttivät liian paljastavia vaatteita, yrittivät esittää avuntonta, jotta joku poika auttaisi heitä ja niin edespäin. Se oli typerää. En tajunnut, miten joku kykeni pitämään aidosti ihmisestä, joka esitti jotain muuta kuin mitä todellisuudessa oli.

Ihastuksesi harmitti minua ihan vietävästi. Nyt minun viimeinen toivoni sinun suhteen oli ohi. Tosin en koskaan ollut aikonut kertoa tunteistani sinulle. En kuitenkaan kestäisi nähdä sinua jonkun tytönhempukan kanssa. Mutta minun oli pakko antaa sinulle vapautta, koska ei minulla ollut oikeutta sinuun sen enempää kuin muilla ystävilläsikään. En minä omistanut sinua, enkä tulisi koskaan omistamaankaan. En tosin haluaisikaan. Silti minua häiritsi, suoraan sanoen ärsytti, kun et muusta puhunutkaan kuin ihastuksestasi, joka oli nii-ii-iin ihana. Et ymmärtänyt, miksi lähdin luotasi pois tekosyyn varjolla, kun puhuit ihastuksesi kohteesta. Ethän sinä voisi ymmärtää tunteitani, en siksi voisi kertoa sinulle. Halusin säilyttää ainutlaatuisen ja hyvän ystävyyssuhteemme ikuisesti. En tosin ollut varma, pystyisinkö katsomaan ja kärsimään sinun ja tulevan kumppanisi onnea. Kukapa ei sinusta tykkäisi, niin minä ajattelin. Sinähän saisit kenet tahansa itsellesi, siitä ei ollut epäilystäkään.

Koulussa tunneilla jouduin katselemaan, kun olit syventynyt muka kirjan pariin, mutta oikeasti piirtelit vihkoosi niitä typeriä pikkusydämiä. Myönnän kyllä itsekin, että olin alentunut piirtelemään sydämiä vihkoni täyteen silloin ihastukseni alkuvaiheilla, kun en osannut hillitä tunteitani. Nyt tyydyin kirjoittamaan sinusta päiväkirjaani. Kyllä, aivan oikein, minulla oli päiväkirja. Kirjoitin sinne joka päivä oikein pitkästi sinusta. Kirja olisi voinut olla nimeltään Kit-kirja, koska sinustahan minä sinne kirjoitin. Sitten lueskelin illalla kyseistä kirjaa ja hymyilin sinulle ja kaikelle sille, mitä olit sinä päivänä tehnyt. Olihan se typerää kirjoittaa suurinpiirtein jokaisesta liikkeestäsi, mutta olisipahan minulla edes jotain muistona sinusta senkin jälkeen, kun löytäisit elämäsi rakkauden ja jättäisit minut taaksesi.

Kerran kysyin sinulta, miltä ihastuksesi mahtoikaan näyttää. Kuvailit häntä oikein tarkasti, ja en kuullut pitkästä selityksestäsi puoliakaan.
"Hänellä on pitkät, vaaleat hiukset ja ruskeat silmät..." Kuulin vain tuon alun, mutta se riitti. Olin jo ehtinyt toivoa, että olisit pitänyt minusta. Mutta ei, ei minulla ollut vaaleat, saati sitten pitkät, hiukset. Minulla oli mustat, lähes olkapäille yltävät, sekaiset hiukset, ja silmänikin olivat vain tylsän harmaat, eikä niiden väri ollut lähelläkään ruskeaa. Mutta mitäpä sitä haaveilemaan mahdottomuuksista, kun ei mahdoton asia voinut tapahtua. Niinhän se meni, valitettavasti.

Voi, kunpa saisin lampun hengen ja kolme toivetta, niin minä toivoin tuolloin.
Mutta eihän lampun henkiä ollut olemassakaan, joten turhaan minä sitä toivoin.

Luku 5

Minä opin pikkuhiljaa hyväksymään sen tosiasian, että sinä olit ihastunut johonkin toiseen kuin minä, enkä minä voisi pakottaa sinua pitämään itsestäni muuna kuin ystävänä. Kuuntelin, kun kerroit ihastuksestasi, ja nyökkäilin hymyillen ja kerroin omasta ihastuksestani suurpiirteisesti ja kierrellen, jottet tajuaisi minun kertovan sinusta. Kyllähän se sattui, että en voinut pitää sinua ikuisesti luonani, mutta olisit onnellisempi näin.

Jengistäkään ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään. Paitsi tänään. Tänään, kun jengin pomo, jonka nimi oli Jared, ja hänen uusi tyttöystävänsä Amy tulivat minun kotiovelleni. Amy oli tunnetusti kilttityttö, ja hän ei koskaan unohtanut läksyjään eikä muutakaan sen tapaista. Tunnollinen tyttö siis. Ihmettelin hyvin paljon, kuinka Jared oli yhtäkkiä vaihtanut ison egonsa ja hopparivaatteensa lähes normaaleiksi vaatteiksi. Vau. Mitä kaikkea se rakkaus muuttikaan...

Jared ja Amy tulivat pahoittelemaan kaikesta, mitä jengi oli aiheuttanut. He kertoivat, että jengi oli virallisesti lopetettu, eikä se tulisi koskaan takaisin. Olin erittäin tyytyväinen siitä, mutta olin kateellinen Amylle ja Jaredille. He olivat totisesti toisiinsa rakastuneita, vilkuilivat toisiaan puhuessaan ja katsoivat tiiviisti silmiin. Kädetkin heillä oli koko ajan kiinni toisissaan, kuin he eivät uskaltaisi päästää irti, ettei toinen katoaisi. Minä en sanonut paljoa, toivotin vain nuorelle parille onnea heidän suhteessaan ja laitoin oven hiukan ehkä tylystikin kiinni, kun he alkoivat suutelemaan toisiaan oikein intohimoisesti siinä edessäni.

Kului noin kymmenen minuuttia Jaredin ja Amyn käynnin jälkeen, kunnes sinä tulit pimpottamaan hurjasti ovikelloani. Olit innoissasi, silmäsi loistivat, ja hymyilit pomppiessasi samaan aikaan paikallaan. Minä olisin ruvennut nauramaan jossain toisessa tapauksessa, mutta nyt vain hymyilin ja nyökkäilin innostuneelle selityksellesi. En voinut olla yhtä innoissani kuin sinä, koska olit niin innoissasi, että et meinannut pysyä housuissasi. Lopulta kyllästyit pomppimiseen ja innostuksesikin hiipui hieman, joten lähdit takaisin kotiisi.

Koulussa oli nyt paljon rauhallisempaa, kun jengiä ei ollut. Minun ei tarvinnut säpsähdellä turhasta tai piiloutua, jos näin Jaredin tai jonkun muun entisen jengiläisen. Itse asiassa me moikkasimme toisillemme ja jäimme joskus jopa juttelemaan keskenämme. En olisi uskonut, että Jared pystyisi olla noinkin mukava! Olin aina kuvitellut häntä sellaisena välinpitämättömänä ja kylmänä ihmisenä, joka ei tiennyt, että muillakin ihmisillä oli tunteet. Olin ollut täysin väärässä. Mutta ihminen on erehtyväinen ja erehtyminen on inhimillistä, niin kuin joku viisas ihminen oli sanonut joskus. Eihän kukaan oppisi mitään, jos onnistuisi kaikessa tekemässään. Sehän vain tylsistyttäisi ja tekisi maailmasta entistäkin ikävemmän paikan.

Minun isänikin osasi Jaredin lailla yllättää. Kun menin kotiin, hän oli laittanut meille aterian ihan itse. Hän selitteli aluksi kaiken laisia tekosyitä tällaiselle käytökselle, mutta lopulta hän kertoi totuudenkin.
"Poikani, olen todella pahoillani, kun en oo huomioinut sua tarpeeksi ja oon ollut äkäinen ja vihainen sulle syyttä suotta. Se johtuu mun työstäni, koska mun pitää aina huolestua ja murehtia potilaideni takia. Enkä saisi sinulle purkaa paineitani, se on täysin epäreilua. Sillä sinähän olet minun rakas poikani, enkä halua sysätä paineitani niskaasi". Näin isä sen selitti suunnilleen. En muista sanatarkkaan, mutta jotenkin näin.

Olin kuin moukarilla päähän lyöty. Minäkö hänen rakas poikansa? Haha, älä vitsaile. Mutta tämä olikin tällä kertaa jopa totta! Isäni, joka oli tuntunut kylmältä ja etäiseltä, olikin vain väsynyt töidensä takia. Olin tällä kertaa jopa sinuakin iloisempi, kun juoksin täyttä vauhtia luoksesi. Sinä iloitsit kanssani, koska olit suorastaan pelännyt kauheaa isääni ennen hänen käytöksensä takia.

Jengi oli kadonnut, ja kylmä isäni oli oikeasti mahtava. Nukunko minä, kysyin itseltäni. Jouduin monta kertaa nipistämään itseäni, vain päästäkseni toteamaan, että en uneksinut tätä. Kyllä maailma on vaan ihmeellinen. Mahdottomuuksiakin voi joskus välillä tapahtua. Ihmeellistä...

Tarkoittiko se, että sinä voisitkin pitää minusta enemmänkin kuin vain ystävänä? ...Ei. En saanut ajatella tällaisia asioita, muuten vajoaisin pian itsesääliin tai kertoisin tunteistani sinulle. Sitä en halunnut. En ollut valmis siihen. Tuskin koskaan olisin. Tyytyisin vain seuraamaan tekopirteästi häitäsi, sitä kun saisit ensimmäisen lapsesi jonkun tytön kanssa... No, elämä on. Kaikkea ei voi saada, eivätkä toiveet toteudu itsestään.

Luku 6

Olin juuri sinä päivänä katsonut äitini raskauskuvia. Äitini oli kuollut, isäni kertoi, että hän oli kuollut autokolarissa. En ollut kysellyt tapahtuneesta sen enempää, koska näin, että isän oli vaikea puhua äidin kohtalosta. Äitini oli hyvin kaunis nainen, en ihmettele sitä, että isäni oli tulenpalavasti rakastunut häneen. Raskaus sai hänen suloiset kasvonsa entistä pirteimmiksi, hän näytti nauttivan raskaanaolosta. Minä olin joskus ollut tuollainen ... Pieni sikiö äidin kohdussa. Siellä oli ihan varmasti turvallista olla, siellä oli varmasti puhtaampaa kuin tässä likaisessa maailmassa.

Äidistäni ei ollut muita kuvia kuin raskauskuvat. Olin levittäytynyt keskelle olohuoneen lattiaa kuvineni ja tutkailin jokaista kuvaa aina yhtä kiinnostuneena. Miltä mahtaa tuntua lasta odottavasta äidistä? Onko se ihanaa, kun vauvan pienet, kehittymättömät jalanalut potkivat kohtua? Onko kaikki aamupahoinvointi ällöttävää? Minä en koskaan saisi tietää vastausta yhteenkään noista kysymyksistä, ellen kysyisi joltakulta odottavalta äidiltä.

Ajatukseni hajosivat sirpaleiksi siihen kuvien viereen lattialle, kun kesken kaiken isäni tuli kotiin. Hän lampsi eteenpäin, kunnes huomasi minut ja pysähtyi.
"Mitä kuvia katselet?" hän kysyi hymyillen. Kun vastasin, että katselen äidin kuvia, hänen kasvonsa kalpenivat, ja hän otti askelen taaksepäin kuin paeten tätä aihetta. Näin hänen silmistään, että hän tiesi äidistä enemmän kuin halusi kertoa. En sanonut kuitenkaan mitään. Isän silmät kertoivat selvästi, että hän valmistui sanomaan jotain mullistavaa. Hän avasi suunsa, mutta sitten levitti käsiään ympärillään ja ei tiennyt mitä sanoa. Isäni nousi ylös ja kääntyi ympäri, lähtien kävelemään hieman tavallista nopeampaa tahtia kohti keittiötä. Sanani kuitenkin pysäyttivät hänet.

"Äiti on kuollut. Miksi välttelet tätä aihetta? Mulla on oikeus tietää enemmän", sanoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman vihaiselta. Se ei tietenkään onnistunut, koska minulla ei ollut aihetta olla vihainen. Isäni empi hetkisen aikaa, kunnes hän kääntyi takaisin ja istahti sohvalle. Hetken aikaa kuulin vain empiviä äännähdyksiä, kunnes asia töksäytettiin suoraan ja selvällä äänellä. Kuultuani lauseen, en voinut uskoa sitä.
"Äitisi on elossa". Äitihän oli kuollut. Miksi isä nyt rupeaisi sepittämään valheita? Minä näytin varmasti puulla tai moukarilla päähän lyödyltä, koska suuni oli pienesti auki, ja silmäni loistivat kysymysmerkkejä.
"Elise on laitoksessa, hänellä on alkoholiongelma. Sun äitisi ei ole koskaan ollut kuollut", isä sanoi, painaen kyynärpäänsä reisiään vasten ja haudaten sitten kasvonsa kämmeniinsä. Hän ei valehdellut.

"Miksi kerrot vasta nyt?" kysyin hiljaisella äänellä, selvästi pettyneenä. Olin elänyt valheessa, minun äitini oli elossa! Minulle oli syötetty pajunköyttä koko elämäni ajan, isäni oli juoninut valheidensa verkkoa ympärilleni. En kuitenkaan osannut olla vihainen, koska olin aina toivonut näkeväni äitini. Olin vain hyvin pettynyt valehtelusta.
"Äitisi pyysi sitä aikoinaan, heikoimpana hetkenään. Minä suostuin, koska en halunnut, että alat etsiä äitiäsi ihan päättömästi, koska hänellä on muutenkin raskasta", isäni sanoi nostaen päänsä käsiensä varasta pois.

"Minä haluan tavata äidin. Missä laitoksessa äiti on?" kysyin päättäväisellä äänellä. Olin päättänyt nähdä äitini, en halunnut elää epätiedossa. Halusin tietää, millaisessa kunnossa äiti olisi. Isä yritti estellä minua, eikä kertonut laitoksen nimeä aivan heti. Myöhemmin hän sanoi sen, luvaten antaa myös puhelinnumeron laitokselle.
Keskustelimme isän kanssa yömyöhään saakka äidistä ja siitä, miksi minulle oli tarvinnut valehdella kaikki tämä aika. Olisin mielelläni halunnut juosta sinun luoksesi kertomaan kaikki. En kuitenkaan voinut, koska halusin lisää tietoa äidistä, halusin isän kertovan kaiken äidistä.

Oli väärin pitää lapsi erossa äidistä, vaikka äidillä olisi kuinka paljon alkoholiongelmia. Oli väärin kasvattaa lapsi valheita syöttämällä. Lapsi tarvitsi äidin, lapsi tarvitsi kaksi huolehtivaa ihmistä yhden sijaan. Minä ainakin olisin pienenä lapsena tarvinnut äitiäni, itkin öisin ja "puhuin" äidille montakin tuntia, ennen kuin sain unta. Tieto siitä, että äiti tarkkaili jossain pilvenreunalla koko ajan, oli lohduttava. Minä en ollut koskaan yksin, äiti seurasi minua kaikkialle. Ja nyt sain tietää, että luuloni olivat väärät, että olin tiennyt kaiken aivan väärin. Sehän oli lähes sama asia, kuin että lapselle opetettaisiin pienestä pitäen, että hauki on lintu ja yhtäkkiä töksäytetäänkin, että hauki on kala.

Seuraavana päivänä, kun olin nukkunut pitkät yöunet huolimatta sekavista ajatuksistani, soitin laitokselle, joka hoiti potilaita kaikissa päihderiippuvuuksissa. Äiti oli viisaana ihmisenä ja raskauden jälkeisesta masennuksesta huolimatta hankkiutunut sinne ihan itse. Tai no, mistäs minä tiesin, oliko äitini viisas vai ei, ajattelin vain niin.

Puhelimen toisessa päässä puhui tekopirteä ääni, joka yritti esittää kysymyksiään oikein kohteliaasti - siinä kuitenkaan onnistumatta. Kerroin hänelle, että haluaisin tavata äitini, Elisen. Luettelin äitini kokonimen, ja minunkin tietojani kysyttiin. Kun sanoin olevani Elisen poika, luurin päässä oleva ihminen selvästi ymmärsi asian paremmin ja neuvoi minulle vierailuajan oikein ystävällisesti. Huomenna kello viideltä illalla. Silloin minä menisin tapaamaan äitiäni, jota en koskaan ennen ollut nähnyt muutoin kuin valokuvissa. Ainakaan minulla ei ollut muistikuvia äidistäni.

Puhelun päättyessä ryntäsin luoksesi, mutta sinä et ollut kotona, pikkusiskosi kertoi sinun olevan ulkona. Kun kysyin, milloin palaisit, pikkusisko vastasi hihittäen ja paiskasi oven kiinni. Lähdin astelemaan kotioveltasi poispäin, kunnes ovi avautui. En kääntynyt katsomaan taakseni, mutta yhtäkkiä tunsin kätesi ympärilläni.
"Hei, Tomu. Caroline on ihan mahdoton pikkusisko", sanoit ja nauroit vapautuneesti. Olin huomaamattani pysähtynyt heti käsien kiertyessä ympärilleni. Nielaisin äänekkäästi, ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa saadessani olla näin lähellä sinua.

Aivan liian pian vetäydyit pois ja kysyit, miksi olin tullut. Kun kerroin syyn, sinä suorastaan loikkasit kaulaani riippumaan ja halasit minua. Taisit tajuta sanattoman iloni, koska kun irroitit taas käteni kaulaltani, pompit paikallasi kuin vieterilelu, joka oli laitettu pomppimaan. Kerroin sinulle, että minua jännitti nähdä äitini, koska en tiennyt mistä puhua tai mitä sanoa. Sinä kuitenkin lohdutit minua, neuvoit minua kertomaan kaikesta elämässäni. Olit myös varma, että äitini varmasti kertoisi kaiken, mitä haluaisin tietää, joten yritit rohkaista minua, jotta uskaltaisin kysyä äidiltäni mitä vain.

Lopulta olimme puhuneet siinä ulkona jo sen verran, että päätin lähteä kotiin. Hyvästelit minut pienellä, ystävämielisellä poskisuukolla. Suoraan sanoen se pieni poskipusu oli viedä jalat altani ja lämmin olo kutitteli minua niiden kotiin kuljettujen metrien ajan. Yritin ajatella, että olit antanut sen vain, koska olimme ystäviä, ja olit halunnut rohkaista minua, mutten silti kyennyt estämään hentoa punaa, joka ilmestyi poskilleni.

Luku 7

Koitti seuraava päivä. Minä olin aamusta lähtien ollut hermostunut. Olin pukenut aamulla päälleni vain t-paidan, koska en halunnut pukea vaatteita, jotka laittaisin ylleni mennessäni tapaamaan äitiäni. Onnistuisin kuitenkin vain sotkemaan vaatteeni, enkä halunnut näyttää likaiselta äidin nähdessäni.

Laittaisin päälleni tapaamiseen valkoisen, printtikuvioidun t-paidan. Sen paidan päälle laittaisin mustan liivin, jonka alareunassa oli kimalteita, jotka loistivat valossa ollessa. Housut olisivat vain normaalit pillifarkut, jotka olivat tummanvioletit. En pitänyt pillifarkuista, koska harvoin käytin ihoa myöten meneviä housuja. Sinä taas käytit aina pillifarkkuja, kuin et muita housuja olisi koskaan nähnytkään. Vaatteeni olivat lähes normaalin päivän vaatetukseni, mutta silti siistimmät kuin mitä yleensä käytin.

Kun lähdin laitokselle päin, kello oli hieman yli neljä. Halusin mennä ajoissa, koska matkaa olisi kuusi kilometriä, jotka aioin kävellä. Pääsisin ne kyllä nopeammin pyöräillen, mutta minulla ei ollut kiire, joten mikäs siinä kävellessä. Sitä paitsi isäni oli luvannut hakea minut laitoksen pihasta kuuden maissa, eikä pyörä millään mahtuisi isäni autoon.

Kävelin puolisen tuntia, kunnes päihdevieroituslaitos alkoi näkyä. Kävelin hieman nopeammin, koska tiesin, että menin oikeaan suuntaan. Minulla oli ollut kartta mukana, jotta löytäisin laitoksen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Kun saavuin laitoksen pihaan, minun täytyi puhua ovella olevalle henkilölle ja kertoa, millä asioilla täällä liikuin. Lopulta minut päästettiin sisälle tuohoni isoon, valkoiseen tiilirakennukseen. Avasin oven, joka meni heti perässäni lukkoon. Paikka oli valtava, muttei lainkaan laitosmainen. Olin juuri astunut jonkin kaltaiseen odotussaliin. Se oli kotoisesti sisustettu, ja ilma ei haissut turhan steriilille.

Hetken vain seisoin ja ihmettelin, kunnes joku työntekijä tuli puhumaan minulle. Kerroin syyni olla täällä, ja minua neuvottiin odottamaan vielä vartti, kunnes kello olisi tasan viisi. Istuin yhdelle tuolille. Se oli normaali, puinen tuoli, eikä onneksi sellainen sairaalan odotushuoneen oranssi tuoli. Laskin käteni syliini ja huoahdin.

Vartti kului yllättävän nopeasti siinä istuskellessa. Samainen työntekijä kuin aiemminkin tuli luokseni ja pyysi minua seuraamaan itseään. Paikassa oli paljon ovia, mutta työntekijä tiesi reitin, jota pitkin mennä. Monia oven avauksia myöhemmin olimme saapuneet tilaan, jossa ei ollut vielä ketään. Sinne johti vain yksi ovi. Työntekijä kertoi, että hän menisi noutamaan äitiäni.

Tila oli pienempi kuin edelliset, mutta siellä oli tuoleja ja pöytä. Ilmeisesti myös lapsille oli laitettu leluja, koska nurkassa oli koppa, josta pilkisti pehmoeläimen jalka. Kerkesin tutkailla tummansinisiä, tähtikuvioituja seiniä hetken aikaa, kunnes ovi avautui. Olin seisonut tämän koko ajan, enkä ollut mennyt istumaan. Katseeni kääntyi ovelle ja ihan pieni, varautunut hymy kohosi huulilleni.

Äitini astui sisälle huoneeseen, sanoen samalla jotain hiljaisella äänellä hänet noutaneelle työntekijälle. Äitini kääntyi ympäriinsä ja minut huomatessaan hänen kauniille kasvoilleen ilmestyi sädehtivä hymy. Hän juoksi halaamaan minua oikein tiukasti ja suukotteli poskiani. En ollut tottunut sellaiseen käytökseen, mutta emmehän me äidin kanssa olleet nähneet juuri koskaan, joten annoin hänen halailla minua niin paljon kuin hän halusi.

Lopulta äitini vetäytyi taaksepäin, viittasi kädellään pöytään päin ja meni itse istumaan, varmasti odottaen minunkin istuvan. Istuin häntä vastapäätä ja katselin häntä tutkailevasti, yrittäen samalla painaa jokaisen yksityiskohdan mieleeni. Istuimme hetken hiljaa, mutta hiljaisuuden rikkoi äitini.
"Olen pahoillani, kun emme isäsi kanssa voineet kertoa sinulle minun olevan elossa, minulla oli vain niin rankkaa, että en usko, että olisit halunnut nähdä minut sellaisessa kunnossa kuin olin". Minä nyökkäsin hymyillen nyt jo ihan aidosti. Äitini alkoi kysellä elämästäni kaikenlaista, ja minä vastailin totuudenmukaisesti. Kerroin kaiken Kitistä ja häneen ihastumisestani sekä myös siitä, etten ollut kiinnostunut tytöistä. Äitini suhtautui kaikkeen hyvin. Isäni ei tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani mitään, mutta varmasti joskus hänelle senkin asian kertoisin.

Kun äidin kysymykset loppuivat, hän alkoi kertoa omasta elämästään, lähinnä päihderiippuvuudestaan ja raskauden jälkeisestä masennuksesta. Hän kertoi olevansa nykyään jo lähes "parantunut", eikä hän kaivannut takaisin päihteitä sisältävään elämäänsä, vaan oli päättänyt pysyä tästä eteenpäin raittiina.

Puhuimme lähes tunnin, kunnes vierailuaika päättyi. Lupasin mennä tapaamaan äitiä useammin. Voisimmehan me myös puhua puhelimessa, onneksi. Kun astelin ulos rakennuksesta, näin heti isäni auton. Autoon päästyäni isäni aloitti hirveän kysymystulvan, enkä saanut vastatuksi yhteenkään kysymykseen, koska kysymyksiä sateli kuin mummoja sateella. Lopulta pyysin isää lopettamaan kyselemisen ja kerroin, että olimme vain jutelleet äidin kanssa normaaleista aiheista, eikä siitä tarvitsisi kysellä. Isäni lopetti kyselemisen ja keskittyi ajamaan autoa.

Nyt minun täytyi päästä sinun luoksesi, koska halusin kertoa sinulle äidistäni. Jättäisin kyllä mainitsematta, että puhuimme sinusta, kaiken muun kertoisin.

Luku 8

Ryntäsin kotisi ovelle heti, kun auto oli pysähtynyt kotipihaani. Sinä tulit avaamaan oven hymyillen, koska olit katsonut ikkunastasi, kuka tulee. Teit niin aina, muttet siltikään joka kerta tullut avaamaan ovea minulle, vaan pikkusiskosi joutui avaamaan ja valehteli, ettet ole kotona. En uskonut pikkusiskoasi, jos hän sanoi sinun olevan poissa kotoa, koska hän aina nauroi ja paiskasi oven kiinni. Sinä tulit aina sen jälkeen juosten minun perääni ja halasit pysäyttääksesi minut.

Perheeseesi kuuluivat sinun ja pikkusiskosi lisäksi äitisi ja isäsi sekä pikkuveljesi. Pikkuveljesi oli vasta vauva, mutta näytti aivan sinun pieneltä vauvakopioltasi. Suloinen ilmestys siis. Äitisi oli jo kolmekymmentäyhdeksän-vuotias, isäsi taas oli hieman äitiäsi vanhempi. Muistin nämäkin tiedot vain Kit-kirjani avulla. Kätevä kirja, eikös vain?

Ennen kuin me pääsimme puhumaan kahdestaan huoneeseesi, minun piti moikata vanhempiasi. He eivät pitäneet siitä, että tultiin sisälle tervehtimättä. Varsinkin sinun äitisi piti minulle mykkäkoulua, jos kerrankin satuin unohtamaan tervehtimisen. Tervehdittyäni vanhempiasi menimme huoneeseesi. Minä valtasin sinun ainoan tuolisi, joten sinä menit sängyllesi mahallesi makaamaan. Nojasin kyynärpäihisi ja odotit minun puhuvan.

Kerroin sinulle suurimman osan minun ja äitini puheista. Kuuntelit pää kallellasi ja tuijotit minua aivan liian intensiivisesti. Minun täytyi katsoa ikkunasta ulos ja kääntyä hieman poispäin sinusta, jotta en punastuisi ja jotta en takeltelisi sanoissani. Kun lopetit, kysyit, voisitko joskus tavata äitini. Vastasin kysymykseen myöntyvästi, vaikken tiennytkään, milloin voisit tavata äitini.

Julteltuamme pyysit minua teille yökylään, ja minä tietenkin suostuin. Hakisin vain tavarani ja sitten tulisin teille. Sinä nyökkäilit ja työnsit minua ovesta ulos, muistuttaen, että huomenna on koulupäivä ja minun täytyisi ottaa myös koulutavarat mukaan. Huomenna olisi maanantai. Viikonloppu oli mennyt ihmeen nopeasti, nyt varsinkin kun tämä äiti-asia tuli mukaan.

Noin kymmenen minuutin päästä olin pakannut mukaani kaiken tarvitsemani, mutta vaikka jotain unohtuisi, kykenisin helposti juoksemaan ne pari taloa takaisin kotiin unohtunutta tavaraa hakemaan. Sinun luoksesi saavuttuani ilmoitit, että äitisi oli heittänyt patjan, jolla yleensä nukuin, pois eikä teillä ollut muita patjoja. Totesin, että voisin nukkua sohvalla, mutta sinä sanoit, että voisimme ihan hyvin nukkua samassa sängyssä - mehän olimme kuin veljet, eihän siinä ollut mitään hävettävää. Suostuin siihen, mutta hyvin vastahakoisesti.

Kun menimme nukkumaan, käperryin sängyn seinän puoleiselle puolelle mahdollisimman pieneksi mytyksi. Minun oli ollut pakko laittaa yöhousut ja -paita, koska sain - tai jouduin - nukkumaan samassa sängyssä kanssasi. Onneksi meillä oli sentään eri peitot. Puoli yötä varmaan menisi siihen, että yrittäisin saada tämän tunteen vatsan pohjassa menemään pois.

Aavistin kuitenkin väärin, koska nukahdin heti, kun olit tullut siihen viereen ja sitä ennen sammuttanut valot. Heräsimme aamulla herätyskelloon. Olin tosin sitä ennen herännyt puoli kuudelta, jolloin olin vahingossa ottanut kädestäsi kiinni ja olin liikkunut lähemmäs sinua. Sinä et kuitenkaan varmaan koskaan saisi tietää siitä, koska olin vetänyt käteni äkkiä pois ja siirtynyt äkkiä kauemmas sinusta, vaikka tosiasiassa halusin vain tulla lähellesi nukkumaan ja kietoa käteni ympärillesi. Se tuskin olisi "veljesten" kesken hyvä idea, se saattaisi pilata ystävyyssuhteemme täysin.

Lähdimme kouluun hieman myöhemmin, aluksi aamupalan syötyämme. Kävin usein ennen koulua suihkussa, mutta nyt ei ollut aikaa sille, koska sinä häiritsit minua koko ajan meidän syödessämme ja syömisessä kesti sen vuoksi hieman odotettua kauemmin. Lopulta jouduimme juoksemaan koululle niin kovaa kuin kykenimme, kun sinä olit halunnut reppuselkääni, jonka takia olimme hitaampia kuin normaalisti, koska olin todella hidas, jos joku oli selässäni, koska pelkäsin pudottavani selässäolijan.

Vaikka juoksimme niin kovaa, kuin pystyimme, tulimme silti kouluun yli kymmenen minuuttia myöhässä. Tämä oli varmaankin ensimmäinen myöhästykseni ikinä, mutta en ottanut sitä vakavasti, koska ei yhdestä myöhästymisestä voi rankaista. Opettaja ei edes huomannut kun hiivimme raollaan olevasta ovesta sisään hiljaa ja hivuttauduimme istumaan, koska opettaja oli kääntynyt kirjoittamaan taululle jotain samalla selittäen jotain kovaan ääneen. Yritimme näyttää siltä, kuin olisimme olleet paikalla koko ajan.

Kuitenkin yhtäkkiä aloin nauraa räkättää katsoessani sinun viatonta ilmettäsi opettajaan katsoessasi. Hillitsin nauruni, kun opettaja katsoi minua murhaavasti.

Luku 9

Koulupäivä kului yllättävän hitaasti, vaikkakin se oli oikein mukava päivä, kun oli kuvaamataitoa. Kuvaamataito oli ihana aine, olin valinnut sen pitkäksi, neljä tuntiseksi valinnaisaineeksi. Neljä tuntia kuvaamataitoa viikossa, mieti nyt, miten ihanaa. Sinä olit valinnut kuvaamataitoa vain kaksi tuntiseksi valinnaisaineeksi, vaikka olit miljoona kertaa minua parempi piirtäjä. Sait piirrustuksiisi aina tietyn, oman jälkesi, joka sai piirrustuksesi eloon.

Koulun jälkeen menimme luoksesi. Minä majoittauduin ainoaan tuoliisi, kuten aina, ja nyökkäilin hajamielisesti, kun ilmoitit meneväsi hakemaan meille jotain välipalaa. Availin satunnaisia lokeroita kirjoituspöydästäsi, kunnes silmiini osui piirrustuskansiosi. Olit joskus näyttänyt joitakin piirrustuksia sieltä minulle, muttet kaikkia. Ehkä voisin ajan kuluksi katsella piirrustuksiasi?

No, päätin tehdä niin ja otin kansion käteeni, asettaen sen pöydälle eteeni. Aloin hieman poissaolevasti selailla kansiota, joka kuvaa aina hetken tuijottaen. Poissaolevuuteni tosin sai lähtöpassit huomatessani erään kuvan. Kuvan, jossa olit sinä. Kuvan, jossa olin myös minä. Kuvan, johon olit piirtänyt meidät käsikädessä ja huulet yhdessä. Kuvan, jossa me suutelimme käsikkäin.

Alkujärkytyksen mentyä ohitse tutkin kuvaa, yrittäen keksiä pakokeinoa siitä - kuvassahan saattoi olla ketkä tahansa muut ihmiset, ei siinä pakosti ollut meitä, minähän vain katsoin väärin. Kuitenkin kuvan alareunaan oli kirjoitettu pienellä, suhruisella käsialalla "Tomu". Kirjoituksen vieressä oli pieniä sydämiä. Tuo pieni, lähes mitätön teksti vahvisti heräävät epäilykseni.

Minun oli pakko sulkea kansio, koska kuulin sinun tulosi. Tulit portaissa tömistellen ja erotin pienet iloiset äännähdykset, kun astelit huoneeseen. En kuitenkaan katsonut sinuun, katselin ikkunasta ulos. Jostain syystä kasvoni eivät olleet punaiset, eivät, vaikka kaiken järjen mukaan niiden pitäisi juuri nyt muistuttaa lähinnä tomaattia. Niin ei kuitenkaan ollut, näin sen ikkunasta heijastuvasta kuvajaisestani.

Keskeytit ikkunan tuijotteluni ja sanoit tuoneesi leipää. Käännyin katsomaan sinua ja otin leipäni, kun ojensit sitä minulle. Hymyilin väkinäisesti ja käännyin takaisin ikkunan pariin, leipää mussuttaen samalla. Kuuntelin puhettasi, mutta aivoni eivät muodostaneet äänistä ymmärrettäviä sanoja. En kyennyt uskomaan, että sinä olit todella piirtänyt sen kuvan. Olinko minä se ihastus, josta olit minulle kertonut? Vai olitko vieläkin ihastunut siihen pitkähiuksiseen tyttöön? Söin leivän, jonka jälkeen pudistin päätäni itsekseni. Olipas se... hämmentävä uutinen. Olisin kuitenkin kaikkein mieluiten kuullut asiasta sinulta.

Kun olimme syöneet leipämme, sinä huomautit hiljaisuudestani ja kysyit sen syytä. Sanoin, että minulla ei ole mitään sanottavaa. Tosiasiassa minun teki mieli kertoa sinulle kuvasta ja kysyä, miksi olit piirtänyt sen. En esittänyt kuitenkaan yhtään päätäni sekoittavista kysymyksistä ääneen, vaan pidin ne visusti oman pääni sisällä.

Sinä taivuttelit minut jäämään luoksesi vielä toiseksi yöksi. Myönnyin taivuttelujen - ja lahjonnan - jälkeen. Olit tarjonnut minulle suklaata, koska tiesit, että jäisin, kun lupaisisit minulle koko suklaalevyn. En oikeastaan edes halunnut jäädä juuri täksi yöksi luoksesi, koska halusin selvittää ajatuksiani. Mutta kai voisin selvittää sekavat ajatukseni muulloinkin...

Nukkumaan mennessäni käperryin pieneksi mytyksi sängyn toiselle laidalle kuten viimeyönäkin. Suljin silmäni ja vajosin horroksen kaltaiseen tilaan sanottuani sinulle hyvät yöt. En kuitenkaan ollut vielä nukahtanut, vaan tiedostin sinun hengityksesi ja kierähdyksesi, kun vaihdoit asentoa. Olin juuri nukahtamassa, kunnes tunsin pienen hipaisun huulillani, kunnes tunsin lämpimän hengityksesi kasvoillani. Raotin silmiäni aivan vähän, muttet nähnyt sitä, tai et ainakaan sanonut mitään tai vetäytynyt pois.

Hetken aikaa siinä vain katseltuasi minun kasvojani, tulit hieman lähemmäs minua ja kiersit kätesi puoliksi ympärilleni, mutta et tietenkään uskaltanut laittaa käsiäsi alleni, koska ajattelit, että heräisin siitä. Vähän ajan kuluttua tunsin huulesi huulillani. Painoit kevyen, pehmeän suukon huulilleni, jonka jälkeen kuiskasit jotain, mistä en saanut selvää. Erotin vain yhden sanan, ja se oli 'Tomu'. Vetäydyit pois, vedit kätesi pois ympäriltäni hitaasti ja käänsit kylkeäsi niin, että selkäsi oli kääntynyt minuun päin. Hetken ajan päästä kuulin vain tasaisen, nukahtamisesta kielivän tuhinasi, kun olit jättänyt minut yksin sekavien ajatusteni kanssa.

Oli sitten pakko sekoittaa jo sekaisin olevia ajatuksiani entisestään..?
Nukahdin lopulta syvään uneen ja näin unta, jossa painoit huulesi yhä uudelleen minun huulilleni...

Luku 10

Seuraava koulupäivä kului kuten tavallisestikin. Yritin työntää ajatukseni mieleni perälle ja olla miettimättä minua vaivaavia kysymyksiä. Koulupäivän päätyttyä hain tavarani sinun kotoasi kanssasi ja menin yksin kotiin. Heittäydyin sängylle selälleni ja tuijotin kattoa samea katse silmissäni.

Hetken päästä kuitenkin havahduin ja kaivoin sinikantisen Kit-kirjani, alkaen sitten kirjoittamaan sinne sinusta. Kirjoitin kaiken piirrustuksesta ja yölliseen pusuun asti. Lisäksi kirjasin sinne sekavia ajatuksiani ja yritin saada selkoa kysymyksistä, nyt kun ne olivat konkreettisesti edessäni. Jokaisen kysymyksen perään jätin hieman tyhjää tilaa, jonne voisin yrittää kirjoittaa vastausta kysymykseen. Kaikki tyhjät tilat kuitenkin loppujen lopuksi jäivät tyhjiksi.

Kuinka kauan olit pitänyt minusta? Miksi olit sepittänyt tarinoita pitkähiuksisesta tytöstä, johon olit muka ihastunut? Miksi olit suudellut minua yöllä? Miksi et ollut kertonut minulle, että pidät minusta? Miksi? Entä..? Kysymyksiä tulvi mieleeni koko ajan lisää.

En mennyt koko loppuviikolla kouluun. En vastannut soittoihisi tai tekstiviesteihisi. Kuuntelin vastaajaan jätetyt viestisi, mutta en soittanut sinulle, vaikka käskit jokaisen viestin lopussa niin. Käskin isää sanomaan kaikille minua kysyjille, että olen ulkona. Jos isä ei ollut kotona, en avannut ovea, koska useimmiten tiesin, että sinä se siellä olet. Heitit pikkukiviä ikkunaani, jos kukaan ei avannut ovea, kävit kurkistelemassa ikkunoista sisään nähdäksesi, onko joku kotona. Postilaatikkoon tuli muutama paperi, missä sanottiin, että soita heti, kun näet tämän. En totellut lappuja. Ei mikään lappu saisi minua soittamaan sinulle.

Uskon, että ihmettelet, kun yhtäkkiä katkaisen kaikki yhteyteni ympäröivään maailmaan ja olen "ulkona" koko ajan, enkä vastaa puhelimeen. Olit kai hieman sekaisin siitä, että olit nykyään tottunut olemaan joka päivä kanssani. Voi että, miten tylsää sinulla koulussa mahtoikaan olla, kun en ollut siellä seuranasi. Olit tottunut siihen, että vastasin aina puhelimeeni ja tekstiviesteihin. Mutta minulla on hyvä syy kaikelle tälle sinun välttelemisellesi. Tai no, syy kuin syy, en tiedä, onko se edes hyvä syy. Minä vain tarvitsin aikaa. Aikaa käännellä ja pyöritellä ajatuksiani, aikaa yrittää vastata mieltäni painaviin kysymyksiin. Tiesin, että saisin vastauksen kysymyksiin, jos uskaltaisin puhua sinulle.

Yritin noina päivinä kerätä rohkeutta kysymiseen. Harjoittelin peilin avulla, yritin kuvitella, että olet peilin paikalla. Harjoittelin kysymyksiä uudestaan ja uudestaan, yritin muistaa kaiken, mihin halusin vastauksen.

Lauantaina tulin kotiisi, painoin ovikelloa. Kukaan ei aivan heti tullut avaamaan. Tiesin, että olit nähnyt minut ikkunasta, sillä olin nähnyt kasvosi. Hetken päästä ovi avautui ja pyysit minua tulemaan sisälle. Tiedustelit kärkkäästi, miksi olin ollut tavoittamattomissa ne kaikki päivät, miksi en ollut vastannut kännykkään. Sanoin vain totuudenmukaisesti, että tarvitsin aikaa selvitellä ajatuksiani. Sinä et tiennyt, miksi minun piti yhtäkkiä ruveta selvittämään ajatuksiani. Lopulta ojensin sinulle Kit-kirjani ja sanoin, että lue. Tottelit tietenkin ja istahdit siihen eteisen lattialle lukemaan sitä.

Itse nojailin seinään, odottaen sinun sanovan jotain. Luit jokaisen sivun tarkasti, kulmasi olivat keskittymisestä kurtussa. En olisi yhtään ihmetellyt, vaikka olisit lukenut huomaamattasi ääneen. Olin huomannut yhdessä opiskellessamme, että luit ääneen, ja kun käskin lopettamaan ääneen puhumisen, sinä totesit, että et ole sanonut mitään. Et nimittäin itse huomannut ääneen lukemistasi. Mutta pysyit hiljaa, purit alahuultasi ja välillä pyyhkäisit hiuksiasi pois kasvoiltasi.

Luettuasi koko kirjan, nostit katseesi minuun ja tuijotit minua kysymysmerkit silmien kohdalla. Kuitenkaan et sanonut mitään, suljit vain kirjan kannet ja ojensit sen takaisin minulle. Nousit ylös ja pysyit hetken aikaa hiljaa. Sitten avasit suusi hiljaiseen kysymykseen.
"Miksi?" En tajunnut mitä tarkoitit.
"Miksi mitä?" esitin vastakysymyksen ja katselit sinua ilmeettömänä.
"Miksi... et kertonut mulle? Miksi salasit kaiken?" kysyit kiihkeästi, katsoit minua edelleen nuo typerät merkit silmissäsi.
"Olisin pilannut meidän ystävyyssuhteen. Tai niin mä ajattelin. Ajattelin, että sä oikeasti pidät jostain pitkähiuksisesta tytöstä. Miksi et itse kertonut mulle?" Puhuessani kysymysmerkit silmistäsi hälvenivät.
"Samasta syystä. Kuinka kauan--?" aloitit kysymystäsi, mutta tiesin, mitä olit sanomassa.
"Kuutosluokalta asti".
"Ja mä tyhmä en huomannut mitään..." Huokaisit puhumisen jälkeen hiljaa ja painoit pääsi alas..

Olimme hetken kumpikin vaiti, varmaankin molemmat pohdimme asioita, yritimme saada tätä sekoitettua palapeliä koottua. Lopulta kysyit, olisimmeko vielä ystäviä.
"En usko, että pelkkinä ystävinä oleminen onnistuu enää tämän jälkeen", sanoin ja loin pienen surumielisen hymyn huulilleni. Kaikki suru tosin katosi hymystäkin heti, kun tunsin kätösesi ympärilläni ja pienen suukon poskellani.

Seisoimme siinä eteisessä halaillen toisiamme niin kauan, kunnes isäsi tuli kotiin ja katsoi meitä hieman epäilevästi. Olit kertonut minulle juuri vähän aikaa sitten, että koko perheesi tiesi sinun olevan ihastunut minuun, koska olit unenpöpperössä mutissut jotain minusta. Ennen kotiin lähtöä lukittauduimme huoneeseesi ja puhuimme siellä yömyöhään, kunnes minun oli pakko mennä kotiin.

Astelin kotia kohden hymy suupieliä koristaen. Olit tehnyt minusta taas sekavuuden jälkeen iloisen.
Tiedätkö mitä, Kit? Olet ihana.

Luku 11

Aikaa kului. Kului monta viikkoa, melkein kuukausi itse asiassa. Koulu oli päättynyt viikko sitten ja olimme päässeet kumpikin yhdeksännen luokan lävitse. Meidät oli keretty niinä parina kouluviikkona leimata koulun söpöimmäksi homopariksi. Oikeastaan olimme ainoa koulussa julkisesti toisiaan suukotteleva ja haliva poikapari. Ihme kyllä kukaan ei ollut haukkunut tai pilkannut meitä missään. Ei kadulla, ei koulussa, jopa kotona asiaan suhtauduttiin ehkä jopa liiankin hyvin. Ainoastaan sinun äitisi oli kovin huolissaan sinusta, hän ei ollut koskaan oikeastaan mitenkään erityisesti pitänyt minusta, koska ajatteli minun olevan huonoo seuraa sinulle.

En silti olisi uskonut, että äitisi olisi tehnyt niin kuin teki. Hän kiskoi sinut mukaansa kuukauden kestävälle matkalle, jonnekin hyvin kauas. En tiennyt, minne olitte matkustaneet, mutta en usko, että teidän perheellänne olisi varaa minnekään kovin kauas lähteä. Kuukausi erossa. Olit pikaisesti lähetetyssä tekstiviestissä selittänyt, että äitisi oli sanonut sinulle, että kun ihminen on poissa silmistä, hän on myös poissa sydämestä. Äitisi yritti varmasti saada sinut ihastumaan, kenties jopa rakastumaan, johonkin toiseen. Johonkin toiseen niin, että unohtaisit minut.

En ollut hetkeäkään halunnut epäillä, että unohtaisit minut. Silti aivan pieni, puristava tunne voimistui sydämessäni päivä päivältä. Ehkä se oli surua, ehkä kaipuuta. En itsekään osannut nimetä tuota tunnetta, jonka vuoksi nukuin koko päivän ja kuljin kuin sumussa. Minulla oli ikävä sinua, suunnaton ikävä. Silti tuo tunne ei ollut ikävää, se oli pelkoa siitä, että jättäisit minut. Jättäisit minut niin kuin kaksi vuotta sitten; paiskaisisit oven kiinni perässäsi ja toivottaisit huonot loppuelämät.

Kalenterin olin heittänyt ajat sitten pois seinältäni, olin repinyt sen alas ja heittänyt roskapönttöön. Kas kun en vielä pomppinut kalenterin päällä ja vuodattanut sille kyyneliä. Kännykästäni oli tainnut jo loppua akku, mutta en ollut aivan varma, koska olin onnistuneesti hukannut kännykkäni jonnekin huoneeni sopukoihin.

Parina ensimmäisenä päivänä ikävä jäysti ja repi minua sisältäpäin, mutta opin kuitenkin nopeasti olemaan ajattelematta mitään. Nukuin suuren osan päivästä, yritin olla ajattelematta sinua. Silloin kun muistin sinut, silmäni rupesivat vesiputouksiksi ja itkulle ei näkynyt loppua.

En pitänyt itkemisestä, siksi en halunnut ajatella sinua. Itkeminen poltti ja sattui, suolasi ihoa ja teki siihen punaiset vanat. Silmäni sumenivat, ja näin vain valkoista. Päätä särki, tuntui kuin joku olisi ajanut katujyrällä päältäni. Suussa maistui merelle, kun suolaiset kyynelet valuivat silmäkulmista nenänvartta pitkin aina huulille ja suuhun asti. Tuo meren katkeran kitkerä suolainen haju tunki nenään ja tuntui tukahduttavalta. Kun itku loppuu, tajunta tuntuu pimenevän kuin joku kiskaisisi paksun, mustan pipon silmille. Siksi en pitänyt itkemisestä, se sai minut voimaan pahoin.

Kuukausi kului yllättävän nopeasti, enkä edes tajunnut sitä, koska elin suoraan sanottuna aivan unessa. Kalenterin puuttuminenkin nopeutti ajankulua, koska en voinut tuijottaa kalenteria, todeten, että tulet sen ja sen ajan päästä. Lisäksi elämänrytimini oli muuttunut hyvin epäsäännölliseksi, koska saatoin keskellä yötä olla hereillä ja sitten nukkua seuraavan päivän.

Et uskokaan, miten säikähdin, kun sinä juoksit ovestani sisään ja painoit huulesi suorastaan väkivaltaisesti minun huulilleni. Isäni oli varmasti päästänyt sinut sisälle. Isälläni oli ollut pari viikkoa lomaa, ainakin muistelisin kuulleeni hänen sanovan niin. Mutta en juuri sillä hetkellä voinut ajatella muuta kuin sitä, että sinä olit tullut. Tullut takaisin. Takaisin luokseni.

Lopetit suudelman kun tunsit kyyneleeni. Hieman hämmentynyt katseesi haparoi kasvoillani, kunnes pysähtyi silmiini.
"Sä et arvaa, miten tuskasta mulla on ollut ilman sua", sain todetuksi parahtaen. En kyennyt tuottamaan yhtään parempaa ääntä, mutta sen sijaan kiedoin käteni ympärillesi ja suutelin sinua. Ehkä oli parempi kertoa tuskastani näin, ilman sanoja. Ymmärtäisit kuitenkin, koska uskon, että en minä ollut ainoa, jolla oli ollut kova, riipivä ikävä. Unohdin kuitenkin salamannopeasti ikäväni ja kaipuuni. Nyt minun ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin sinua, ei tarvinnut elää unten mailla.

Sinä yönä en voinut nukkua, en kyennyt. En olisi edes halunnut. Olit jäänyt luokseni yöksi, et ollut hakenut edes kotoasi tavaroita, koska olit tullut luokseni suoraan kaikki kamppeesi mukanasi. Nyt vain makasimme vierekkäin, välillä puhuimme jostakin hiljaa, mutta suuren osan ajasta kulutimme tuijottamalla toisiamme silmiin ja suukottelemalla toisiamme. Kaikki ne tuon kuukauden aikana menetetyt suudelmat hankittiin takaisin.

Kumpikaan meistä ei koko yönä nukkunut, valvoimme aamuun saakka. Silitin hiuksiasi senkin jälkeen, kun olit nukahtanut. Hiuksesi olivat hieman vaalenneet kuukauden aikana ja ihosi oli tummunut ihan vähän. Olit laihtunut ja paljon, koska olit huomattavasti pienempi kuin silloin kuukausi sitten. Huokailin liialliselle laihuudellesi, mutta enköhän saisi sinusta taas normaalipainoisen. En halunnut, että kuolisit anoreksiaan. Enpä usko, että itsekään haluaisit siihen kuolla. Ehkä ruokahalusi oli vain kadonnut matkasi aikana.

Nukahdin lopulta aamun jo ollessa pitkällä siihen viereesi. Käteni olivat kiertyneet omistavasti ympärillesi ja olin painautunut lähemmäs sinua. Voisin vaikka vannoa, että nukahdettuani hymy kaartui huulilleni.


Luku 12

En ymmärrä, miten kanssasi koko kesä kului niin nopeasti. Onneksi meillä molemmilla olisi välivuosi, koska emme olleet varasijoilta päässeet mihinkään hakemiimme paikkoihin. Oikeastaan, pakko myöntää, haimme molemmat vain yhteen paikkaan, enkä ihmettele, ettemme päässeet sinne. Olit ehdottanut, että hakisimme sinne ja välivuosi olikin varmaan sinun suuri, mahtava ideasi pitää minut itselläsi koko vuoden ajan. Hellyttävää.

Saimme kuin saimmekin yhdessä kalautettua äitisi päähän sen, että sinä rakastat minua, enkä minä ole huonoa seuraa sinulle. Hän uskoi sen ja yritti todistaa uskovansa niin. Äitisi muuttui hyvin kiltiksi, kohteliaaksi ja huomaavaiseksi, mutta silti hänen hymynsä ei koskaan ulottunut silmiin asti. Näin kuitenkin, että hän halusi sinun olevan onnellinen, eikä enää yrittänyt erottaa meitä.

Me pidimme välivuottamme ja suorastaan asuimme toistemme luona. Joko sinä olit aina meillä tai minä olin teillä. Isäni joutui menemään työmatkalle viikoksi erään kerran, jolloin sinä toit kaikki kamppeesi meille ja jäit asumaan koko viikoksi meille. Meillä oli kahdestaan, sanoisinko, erittäin mukavaa. En voi paljastaa yksityiskohtia...

Syntymäpäiväni, joka on lokakuussa, kului kanssasi mukavasti. Olit paras syntymäpäivälahjani, suosikkini kaikista ikinä saamistani lahjoista. Sinut kun vielä käärisi lahjapakettiin, laittaisi rusetin päälle ja toisi minulle. Se oli hyvä idea, mutta valitettavasti et halunnut joutua jumiin pahvilaatikkoon - väitit, että ei ole niin isoa pahvilaatikkoa, jonne sinä mahtuisit.

Sainhan minä sinulta syntymäpäivälahjaksi sinun itsesi lisäksi pienen, valkoisen kissanpennun. Nimesin sen heti Kittyksi sinun mukaasi. Näytit erittäin tyytyväiseltä, kun kerroin, mikä sen nimi on ja miksi.
"Nyt sulla on musta muisto koko ajan mukanas", totesit kissanpennun nimen kuultuasi. Kitty-nimi sopi kissalle oikein hyvin, koska se alkoi kasvaessaan muistuttaa luonteeltaan entistä enemmän sinua. Molemmat olitte yhtä hölmöjä ja käyttäydyitte kumpikin kuin pikkulapset. Kittyllä oli sitä paitsi sinun hymysi, molemmilla teillä oli kissamaisen suloinen hymy!

JATKUU VÄHÄN ALEMPANA.


Viimeinen muokkaaja, TETSU pvm 25/9/2010, 21:38, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Cromy
[Admin] Flying in the sky ~
[Admin] Flying in the sky ~
avatar

Viestien lukumäärä : 752
Join date : 13.10.2009
Ikä : 20
Paikkakunta : Krypton.

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   19/9/2010, 18:14

ou mai gaad : D oot hullu. ei tota erkkikään jaksa lukea, edes väsyneenä

_________________
Dr. McCoy: What am I. a doctor or a moon shuttle conductor?
------
Spock: [pointing to Alice #27] I love you. [looking to Alice #210] However, I hate you.
Alice #210: But I am identical in every way with Alice 27.
Spock: Yes, of course. That is exactly why I hate you--
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   19/9/2010, 18:22

Cromy kirjoitti:
ou mai gaad : D oot hullu. ei tota erkkikään jaksa lukea, edes väsyneenä
Onhan se juu vähä pitkä. En silti jaksanu tehä ku yhen postauksen, ni.
Takaisin alkuun Siirry alas
Cromy
[Admin] Flying in the sky ~
[Admin] Flying in the sky ~
avatar

Viestien lukumäärä : 752
Join date : 13.10.2009
Ikä : 20
Paikkakunta : Krypton.

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   19/9/2010, 18:32

TETSU kirjoitti:
Cromy kirjoitti:
ou mai gaad : D oot hullu. ei tota erkkikään jaksa lukea, edes väsyneenä
Onhan se juu vähä pitkä. En silti jaksanu tehä ku yhen postauksen, ni.
yritän tota jossain vaiheessa lukea.

_________________
Dr. McCoy: What am I. a doctor or a moon shuttle conductor?
------
Spock: [pointing to Alice #27] I love you. [looking to Alice #210] However, I hate you.
Alice #210: But I am identical in every way with Alice 27.
Spock: Yes, of course. That is exactly why I hate you--
Takaisin alkuun Siirry alas
-NOBLE+
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want


Viestien lukumäärä : 7
Join date : 18.09.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : Lalalala jossain

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   20/9/2010, 15:21

Tää on nii ihana <3 ;___;
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   20/9/2010, 15:59

-NOBLE+ kirjoitti:
Tää on nii ihana <3 ;___;
Kiitos, säkin olet ihana ♥
Takaisin alkuun Siirry alas
KeSäKuKkA
It´s cute how u think I´m listening ~
It´s cute how u think I´m listening ~
avatar

Viestien lukumäärä : 222
Join date : 21.09.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : enkerro:DD

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 16:16

Tosi hyvä<3 Luin kokonaan :DD
Takaisin alkuun Siirry alas
Shyren
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 349
Join date : 17.09.2010
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 17:52

Ihanus <33

_________________
Lهvع Yهu ♥️

*Eyo! Tää kertomus alotetaan nollasta / siitä ku luokkahuoneen peräl rauhas halus olla vaan*
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 18:19

kiva, että luitte tätä :''D
Takaisin alkuun Siirry alas
Shyren
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 349
Join date : 17.09.2010
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 18:52

Oleppa hyvä ja pakko sanoo viel et parsoin tarina 4ever! Siis ihan oikeesti sairaan hyvä =)

_________________
Lهvع Yهu ♥️

*Eyo! Tää kertomus alotetaan nollasta / siitä ku luokkahuoneen peräl rauhas halus olla vaan*
Takaisin alkuun Siirry alas
Cromy
[Admin] Flying in the sky ~
[Admin] Flying in the sky ~
avatar

Viestien lukumäärä : 752
Join date : 13.10.2009
Ikä : 20
Paikkakunta : Krypton.

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 19:26

Kyllä kannatti lukea. ihana ♥ osaat kirjoittaa hyvin. Tää kyllä aivan sairaan hyvä tarina :--D

_________________
Dr. McCoy: What am I. a doctor or a moon shuttle conductor?
------
Spock: [pointing to Alice #27] I love you. [looking to Alice #210] However, I hate you.
Alice #210: But I am identical in every way with Alice 27.
Spock: Yes, of course. That is exactly why I hate you--
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   22/9/2010, 20:54

Kiitos :D
Takaisin alkuun Siirry alas
Shyren
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 349
Join date : 17.09.2010
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   23/9/2010, 14:36

Jos on vielä jotakin pakko sanoa: Sujuvaa tekstiä jota oli helppo lukea ja bongasin vain muutaman kirjoitusvirheen, jotka nekään eivät oikeastaan häirinneet lukemista.
Aika jännä oli se (en tiedä oliko tarkoitus) että en aluksi edes tajunnut että kyseessä olisi kaksi poikaa =) Vasta myöhemmin sain sen selville ja se oli oikeastaan parempi (minun mielestäni) että sen sai tietää vasta myöhemmin.
Aidon oloista, eli siis tuo voisi olla mahdollistakin ja tarina kyllä jää päähän piiitkiksi ajoiksi Wink

_________________
Lهvع Yهu ♥️

*Eyo! Tää kertomus alotetaan nollasta / siitä ku luokkahuoneen peräl rauhas halus olla vaan*
Takaisin alkuun Siirry alas
Cromy
[Admin] Flying in the sky ~
[Admin] Flying in the sky ~
avatar

Viestien lukumäärä : 752
Join date : 13.10.2009
Ikä : 20
Paikkakunta : Krypton.

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   23/9/2010, 17:32

Shyren kirjoitti:
Jos on vielä jotakin pakko sanoa: Sujuvaa tekstiä jota oli helppo lukea ja bongasin vain muutaman kirjoitusvirheen, jotka nekään eivät oikeastaan häirinneet lukemista.
Aika jännä oli se (en tiedä oliko tarkoitus) että en aluksi edes tajunnut että kyseessä olisi kaksi poikaa =) Vasta myöhemmin sain sen selville ja se oli oikeastaan parempi (minun mielestäni) että sen sai tietää vasta myöhemmin.
Aidon oloista, eli siis tuo voisi olla mahdollistakin ja tarina kyllä jää päähän piiitkiksi ajoiksi Wink
Sama juttu : D Kyllä mietin että onko toinen tyttö ja toinen poika tai molemmat jtn samaa sukupuolta. Etenkin mietin että onko Tomu poika vai tyttö. Se kyllä oli jotenkin selvää että Kit oli poika. Muttamutta, mulle oikeestaan kunnolla selvis, että ne on poikia molemmat, siinä vaiheessa kun tomu (?) kerto seksuaalisuudestaan äidilleen D: Kyllä mä jo alussa vähän aavistelin asiaa.

_________________
Dr. McCoy: What am I. a doctor or a moon shuttle conductor?
------
Spock: [pointing to Alice #27] I love you. [looking to Alice #210] However, I hate you.
Alice #210: But I am identical in every way with Alice 27.
Spock: Yes, of course. That is exactly why I hate you--
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   23/9/2010, 18:51

Cromy kirjoitti:
Shyren kirjoitti:
Jos on vielä jotakin pakko sanoa: Sujuvaa tekstiä jota oli helppo lukea ja bongasin vain muutaman kirjoitusvirheen, jotka nekään eivät oikeastaan häirinneet lukemista.
Aika jännä oli se (en tiedä oliko tarkoitus) että en aluksi edes tajunnut että kyseessä olisi kaksi poikaa =) Vasta myöhemmin sain sen selville ja se oli oikeastaan parempi (minun mielestäni) että sen sai tietää vasta myöhemmin.
Aidon oloista, eli siis tuo voisi olla mahdollistakin ja tarina kyllä jää päähän piiitkiksi ajoiksi Wink
Sama juttu : D Kyllä mietin että onko toinen tyttö ja toinen poika tai molemmat jtn samaa sukupuolta. Etenkin mietin että onko Tomu poika vai tyttö. Se kyllä oli jotenkin selvää että Kit oli poika. Muttamutta, mulle oikeestaan kunnolla selvis, että ne on poikia molemmat, siinä vaiheessa kun tomu (?) kerto seksuaalisuudestaan äidilleen D: Kyllä mä jo alussa vähän aavistelin asiaa.

Ah, kirjoitan niin salaperäisesti ... Mutta kiva että ette heti arvanneet. 8D
Takaisin alkuun Siirry alas
Wilmaa
New here ~
New here ~
avatar

Viestien lukumäärä : 12
Join date : 18.09.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : Keskellä ei mitään ja kaukana kaikesta

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   24/9/2010, 14:05

Tää on aivan ihana tarina :´) Mul on jostain ihme syystä silmät kostunu... Juu olen herkkä
Takaisin alkuun Siirry alas
Shyren
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 349
Join date : 17.09.2010
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   24/9/2010, 14:27

TETSU kirjoitti:
Cromy kirjoitti:
Shyren kirjoitti:
Jos on vielä jotakin pakko sanoa: Sujuvaa tekstiä jota oli helppo lukea ja bongasin vain muutaman kirjoitusvirheen, jotka nekään eivät oikeastaan häirinneet lukemista.
Aika jännä oli se (en tiedä oliko tarkoitus) että en aluksi edes tajunnut että kyseessä olisi kaksi poikaa =) Vasta myöhemmin sain sen selville ja se oli oikeastaan parempi (minun mielestäni) että sen sai tietää vasta myöhemmin.
Aidon oloista, eli siis tuo voisi olla mahdollistakin ja tarina kyllä jää päähän piiitkiksi ajoiksi Wink
Sama juttu : D Kyllä mietin että onko toinen tyttö ja toinen poika tai molemmat jtn samaa sukupuolta. Etenkin mietin että onko Tomu poika vai tyttö. Se kyllä oli jotenkin selvää että Kit oli poika. Muttamutta, mulle oikeestaan kunnolla selvis, että ne on poikia molemmat, siinä vaiheessa kun tomu (?) kerto seksuaalisuudestaan äidilleen D: Kyllä mä jo alussa vähän aavistelin asiaa.

Ah, kirjoitan niin salaperäisesti ... Mutta kiva että ette heti arvanneet. 8D

Mun mielestä on melkein kivempi rittää arvata se.. enää en muista missä kohtaa keksin että molemmat ovat poikia. Kit'istä keksin sen.. kai siinä vaiheessa kun se puhu jostain ruskeahiuksisesta tytöstä ^-^

_________________
Lهvع Yهu ♥️

*Eyo! Tää kertomus alotetaan nollasta / siitä ku luokkahuoneen peräl rauhas halus olla vaan*
Takaisin alkuun Siirry alas
BanBa
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 104
Join date : 23.05.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   25/9/2010, 13:31

OoÄmGee! Mul puto silmät päästä!

Heiheihi! mä löysin yhen virheen ^^
Minä valtasin sinun ainoan tuolisi, joten sinä menit sängyllesi mahallesi makaamaan. Nojasin kyynärpäihisi ja odotit minun puhuvan.

_________________
Sasori Pictures, Images and Photos

Öriöri sanoo MÖRKÖ!
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   25/9/2010, 16:05

StupidLittleTomi<3 kirjoitti:
OoÄmGee! Mul puto silmät päästä!

Heiheihi! mä löysin yhen virheen ^^
Minä valtasin sinun ainoan tuolisi, joten sinä menit sängyllesi mahallesi makaamaan. Nojasin kyynärpäihisi ja odotit minun puhuvan.

Eli, ei kannattanut lukea tätä, kun nyt sitten olet silmätön? 8<

Ahaha, oon liian laiska korjaamaan tota virhettä 8DD
Takaisin alkuun Siirry alas
thornado
The day that never comes ~
The day that never comes ~


Viestien lukumäärä : 51
Join date : 17.09.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : ---

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   25/9/2010, 17:08

mää pidän tästä tooosi paljon!!
Takaisin alkuun Siirry alas
Carola (:
New here ~
New here ~


Viestien lukumäärä : 1
Join date : 19.09.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   25/9/2010, 19:40

Luin ! Huhhuh, hywä oli (: Tykkäsiiin clown
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   25/9/2010, 21:39

FFUU-- HUOMASIN ET TOI PÄÄTTY KESKEN ... Noo, editoin vähän ja tunkasen sen tähän sen lopun pätkää.


---
Riitelimme harvoin, koska ymmärsimme toisiamme liian hyvin, enkä minä voinut olla sinulle vihainen kovinkaan pitkään, koska olit niin suloinen ja hymyilit leveästi, vaikka olisin ollut kuinka tahansa suuttunut. Tosin sinä itse et saanut minua suuttumaan, lähinnä ne kadulla pilkkaajat saivat suorastaan niskakarvani pystyyn ja halusin mennä sanomaan niille pari valittua sanaa. Sitä en kuitenkaan tehnyt, koska sinä olit mukanani ja rauhoitit minun parilla jalat alta vievällä suudelmalla. Taitava rauhoittamiskeino, eikö vain?

Hankimme hieman myöhemmin yhteisen asunnon, joka tosin oli yksiö ja sijaitsi kerrostalon kymmenennessä kerroksessa. Aioimme hankkia joskus vanhempina yhteisen omakotitalon, jonne hankkisimme lemmikkieläimiä. Sinä halusin ehdottomasti minipossun, mutta lemmikkieläinhaaveesi vaihtuivat lähes minuuteissa siilistä kanaan ja siitä vielä sammakkoon.

Kuitenkaan emme koskaan ole hankkineet siiliä, minipossua, kanaa tai sammakkoa, mutta olet silti tyytyväinen näin. Ainakin olet sanonut niin, montakin kertaa. Etkä sinä minulle voisi valehdella. Olit sitä paitsi huono valehtelemaan, katseesi alkaa harhailla ja poskesi punehtuvat valkoisista valheistakin. Minä itse en myöskään sinulle voi valehdella, koska rakastan sinua liikaa.

Ja vaikka kaikesta kirjoittamastani onkin kulunut jo monta vuotta, sinä et koskaan ole lakannut kuiskimasta kiintymyksesi sanoja minulle. Enkä minä aio lopettaa niiden kuiskimista sinulle koskaan.

"Kit, minä rakastan sinua ikuisesti, rakasta sinäkin minua".
Takaisin alkuun Siirry alas
BanBa
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 104
Join date : 23.05.2010
Ikä : 21
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   1/10/2010, 16:18

TETSU kirjoitti:
StupidLittleTomi<3 kirjoitti:
OoÄmGee! Mul puto silmät päästä!

Heiheihi! mä löysin yhen virheen ^^
Minä valtasin sinun ainoan tuolisi, joten sinä menit sängyllesi mahallesi makaamaan. Nojasin kyynärpäihisi ja odotit minun puhuvan.

Eli, ei kannattanut lukea tätä, kun nyt sitten olet silmätön? 8<

Ahaha, oon liian laiska korjaamaan tota virhettä 8DD

no... mä tarkotin sitä kuvainnollisesti >8D
Ja mä löysin taas virheen... kaks >8D

Sitä en kuitenkaan tehnyt, koska sinä olit mukanani ja rauhoitit minun parilla jalat alta vievällä suudelmalla. Taitava rauhoittamiskeino, eikö vain?

Sinä halusin ehdottomasti minipossun, mutta lemmikkieläinhaaveesi vaihtuivat lähes minuuteissa siilistä kanaan ja siitä vielä sammakkoon.

_________________
Sasori Pictures, Images and Photos

Öriöri sanoo MÖRKÖ!
Takaisin alkuun Siirry alas
kakka
Some day my world begins to dance ~
Some day my world begins to dance ~


Viestien lukumäärä : 115
Join date : 10.01.2011

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   14/1/2011, 19:24

Aivan ihana tarina! Paras minkä oon lukenu. Wink Se vaan oli vähän liian lyhyt.. : D Tai sitten ei, mut mä olisin halunnut lukea tätä vielä vähän lisää. Itse älysin sen et Tomu on poika, siin kohtaa kun sen isä selitti siitä miten rakas poika Tomu on. ;D Pidän kanssa tosi paljon tosta sun tavasta kirjoittaa näitä tarinoita.
Takaisin alkuun Siirry alas
TETSU
Moderator - I'm whatever you want
Moderator - I'm whatever you want
avatar

Viestien lukumäärä : 138
Join date : 28.05.2010

ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   16/1/2011, 20:11

Rocpy kirjoitti:
Aivan ihana tarina! Paras minkä oon lukenu. Wink Se vaan oli vähän liian lyhyt.. : D Tai sitten ei, mut mä olisin halunnut lukea tätä vielä vähän lisää. Itse älysin sen et Tomu on poika, siin kohtaa kun sen isä selitti siitä miten rakas poika Tomu on. ;D Pidän kanssa tosi paljon tosta sun tavasta kirjoittaa näitä tarinoita.

Kiitos... :D
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kiintymyksen sanat (tarina)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kiintymyksen sanat (tarina)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
WhyBBer - roolipelifoorumi :: Muuta. :: Paradox - Interesting stories.-
Siirry: